sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Hymy korvissa!

Huppistakeikkaa, edellinen blogipäivitys on maaliskuulta, ja kesäkuulta täällä lojui luonnos ☺Aikamoisen laiskaa touhua, ei vaan ole jotenkin saanut aikaiseksi eikä ilmeisesti huvittanutkaan kirjoitella mitään! Jospa uuden kauden alkaminen ja uudet, ä-lyt-tö-män siistit treenikuviot saisi aktiivisuutta aikaiseksi täälläkin!

Minä ja Sinni ollaan nimittäin mukana VAU agility TEAMissa tulevalla kaudella! Tähän torvensoittoa ja fanfaareita, niin fiiliksissä oon siitä! Tällaista valmennuskokonaisuutta kokeillaan meillä ekaa kertaa. Lyhykäisyydessään kuvio on sellainen, että tarjotaan seuran potentiaalisille koirakoille, "tulevaisuuden starboille" kokonaisvaltaista treeniä kehittymisen tueksi. Mukana on siis lajivalmennuksen lisäksi fysiikkatreenaaminen ja psyykkinen valmennus. Lajivalmentajana meillä on Outi Harju, fysiikkavalmentajana Rosa-Maria Ikäheimonen Sporttitassusta ja mentaalivalmentajana Jaana Blom / Mielenmaa. En malta odottaa!

Kirjallisen hakemuksen lisäksi mukaan tuli liittää video lajiosaamisesta, ja päädyin laittamaan sinne ton edellisen postauksen kisavideon lisäksi pätkiä Kim Kurkisen kesäkuun treenistä. Kävin kuvailemassa jo erikseen treenejä, mutta totesin että nämä pätkät kertovat rehellisemmin meidän tekemisestä, kuin varta vasten väsätty ja parhaat palat esittelevä video. Videolla näkyy hyvin niitä haasteita, mutta myös se, että pystytään parantamaan tekemistä hyvän kouluttajan avulla. Kimin sanoja mukaillen, ”koira on mieletön ja ohjaajakin ihan kehityskelpoinen, lekalla vain pitää ensin vähän lyödä”.


Testipäivä meillä menikin sitten ihan reisille. Mua kai sitten jännitti niin paljon, että Sinni kävi ylikierroksilla, meni ihan reikäpäämoodilla rimoja tiputellen ja sinkoili läpi ohjauksista räyhäten mennessään, ihan eri tavalla kuin normaalisti. Mitään muuta syytä en siihen keksi, kuin sen että otti mun jännityksestä kimmoketta. Mikään muu kun ei tilanteesta tehnyt poikkeavaa treenitilanteeseen, missä se on viime aikoina ollut varsin järkevä ja hyvässä vireessä tohon lauantaihin verrattuna. Mun onni, että Outille oli laitettu myös se hakemus videoineen, ja kai sitten näki sen potentiaalin koirassa huonosta päivästä huolimatta. Kun eihän tuonne ollut tarkoitus valmiita koirakoita ottaakaan tai arvioida mukaanpääsyä sen perusteella, kuka vetää parhaiten. Mutta eniveis, messissä ollaan ja odotan innolla! Nyt alkaa taas erilainen hommien tekeminen!

Ja mitäs muuta meille kuuluu. Mummokoiranen on käynyt hilputtelemassa jo kaksi tulosta AVO-luokasta. Se on huuurjan iloinen aina kun pääsee treenaamaan, ja onpa se saanut matalilla rimoilla humpata aksaakin silloin kun olen hallilla omin päin käynyt. Rallyryhmässähän se ei enää kesäkaudelta ole ollut. Se saa hömpötellä omatoimisesti, en oikein näe tarvetta treenata sen kanssa ryhmässä. Saa nähdä, loppuuko kisaaminen viimeiseen AVO-luokan tulokseen, vai aletaanko tahkoamaan oikealla puolella tekemistä vielä. Tuija oli ehtinyt käydä Artjärven Ärinöissä nappaamassa meistä muutaman kuvankin <3




Entäpä Sinni sitten. Tuon edellisen maaliskuisen päivityksen jälkeen käytiin vielä Janakkalassa muutama startti, missä radat olikin varsin kivaa menoa (rimafemma ja HYL kuitenkin). Samaisella reissulla siltä repesi kuitenkin myös etutassusta kynsi, ei aksatessa tosin vaan lelun kanssa ulkona hilluessa. Kynsi käytiin poistattamassa ja kuukauden päivät sitä paranneltiin. Se parani kyllä ihan tosi hyvin ja nopeasti, kun olin varautunut paljon pahempaan. Toukokuussa kisattiin kahdet ulkokisat, ja voi pojat kun niissä oli taas yhteistyö ja järki täysin kadoksissa. Varsinkin helatorstain kisat Tampereella oli täyttä kaaosta ja ylikuumenemista, yhtäkään rataa ei tehty maaliesteelle saakka. Olin suoraansanoen pettynyt ja kiukkuinen. Sen jälkeen puhalsin syvään ja jäätiin kisatauolle, jonka PITI loppua nyt viikonloppuna. Mutta kohtalo puuttui peliin, ja makasin ihan kanttuvei kotona peiton alla sairastellen. Höh kun harmitti! Mutta onneksi nyt alkaa lähistöllä olla hallikisoja taas reilusti. Ulkokisoihin me ei mennä, siihen ei vaan pinna riitä. Lukuunottamatta piirinmestiksiä toki ;)

Aksatreenit on olleet nousujohteisia ja edistystä on tapahtunut. Oon ollut hurjan tyytyväinen meidän kouluttajiin Katiin ja Virpiin, jotka jatkavat meidän iloksi myös tulevalla kaudella. Rimat toki on ongelmana treeneissäkin välillä, vaikka parempaan suuntaan on menty ihan selkeästi. Tokotreenit meillä on ollut joka toinen viikko edelleen Tuijan opeissa.  Noin ylipäätään tokoilu on maistunut ja se on kivaa! Jospajospa sinne kisaamaan tässä innostuttaisiin.

Lajitreenien lisäksi ollaan kaverin kanssa ahkeroitu jo 16 viikkoa agilityohjaajien fysiikkatreenien parissa! Valmennusryhmän tulossa olevat treenit ei siis tule ihan puskista, sillä saman valmentajan juttuja ollaan etävalmennuksessa tehty! Lämmin suositus: http://www.sporttitassu.fi/

Hii, intoa puhkuen lähdetään treenisyksyyn - paljon hikeä ja ehkä niitä kyyneleitäkin tiedossa, mutta periksi ei anneta ja hymyssä suin odottavin fiiliksin! Outin palautesanoja lainaten, minulla on "valtavan potentiaalinen koira, joka kehittyy kuitenkin hitaasti, että hymyä tullaan tarvitsemaan jatkossakin myös noina huonoina päivinä". Maailman paras härveli <3


torstai 16. maaliskuuta 2017

Sipoossa 11.3.

Kisaraporttia Sipoosta - hei jäipäs hyvä fiilis! Nolla nollaa, mutta kaksi varsin kelpoa rataa!

Tuomarina oli Markku Kaukinen. Tosi kivat radat oli suunnitellut, sujuvia linjoja mutta kuitenkin niissä oli tekemistä. Me oltiin lähtövuorossa ensimmäisenä, mikä etukäteen hieman ahdisti kun itselle tulee aina kiireentuntu kun pitää nopeasti hakea koira ja mennä suoraan radalle. Nyt se kuitenkin oli ihan toimiva, lähdin vaan tutustumisesta vähän etuajassa ja autokin oli lähellä. Sinnillehän kyllä sopii tosi hyvin se, että mennään radalle suoraa tietä. Se ei ehdi keräillä kierroksia, kun ei tarvi hallissa kisojen pyöriessä odotella yhtään. Tässäpä videolla meidän suoritukset:



Ensimmäiseltä radalta Sinni teki nollan - ohjaaja sen sijaan hyllytti. Mutta kuinka hyvä mieli oli, että meille yleensä haasteellinen ja herkästi sekoiluksi menevä eka rata onnistui :) Tässä radassa mietitytti vähän alku, jossa koira piti kääntää toiselta hypyltä putkeen. Päätin tehdä sen peruskäännöksellä ja takaaleikkauksella, koska valssilla olisi tuosta kulmasta saattanut hypätä 2.hypyn niin tiukasti että liekö rima olisi pysynyt. Ja kun jatkon kannalta ei ollut mitään väliä. Putkesta ulostullessa Sinni kyllä liukastuu, mikä näkyy videollakin :/ tyytyväinen olen noihin seuraaviin hyppyihin ennen puomia! Vaikka olen reilusti edellä ja hypyt hypätään tiukasti, niin pitää rimat. Muita ilonaiheita tällä radalla okserin pysyminen sekä renkaan suoritus, Sinni on nimittäin hypännyt välistä tuollaisen renkaan montakin kertaa. Tästä syystä tuo loppu mietityttikin, päädyin vähän tyhmään ratkaisuun enkä toteuttanut sitten sitäkään kunnolla :P Suunnitelma oli siis kääntää se hypyltä poispäin putkesta. Tuostakin olisin kyllä voinut vielä hyvin korjata, mutta jäädyin :D Mutta hieno Sinni <3

Toka radalla tuli eka "hupsis" jo 2.esteellä, mutta plussaa sekin että pystyin tällä kertaa reagoimaan ja jatkamaan rataa oikein. Nauroin kyllä vielä koiran tullessa putkesta ulos :D Rengas oikein taas, jei! Kepeillä meinaa rytmi hajota, mutta tekee kuitenkin oikein. Tälläkin radalla nuo puomin jälkeiset hypyt hypättiin nätisti. Ja ehdin tuohon valssiin ennen keinua, vaikka vähän kiirus tulikin :P Riman tiputus oli kyllä vähän oma moka, eikä tuo lopun kieltokaan ohjaajalta mene puhtain paperein. Kontaktit oli hyvät kummallakin radalla, ihanaa että ne toimii ja voin luottaa siihen että Sinni pysyy niillä. Keinu on ollut mun päässä sellainen vähän varmisteltava, mikä tuolla eka radalla näkyykin. Toisella radalla tekee kuitenkin hienosti, vaikka jatkan liikettä eteenpäin.

Että kyllä tässä nyt jäi sellainen olo, että mieli tekisi kisaamaan taas. Katselin jo kalenterista lähialueen kisoja, katsotaan lähdetäänkö reilun viikon päästä.

perjantai 10. maaliskuuta 2017

Jekyll and Hyde

Mitenhän tässä taas tiivistäisi. Tärkeimmät ensin: Sinni pikku pörriäinen täytti jo kolme vuotta! Niin se vaan aika rientää. Synttäreitä juhlittiin pitkällä metsälenkillä ja pyörähdettiin pikaiseen hallillakin - sankarille mieluisa juhlintatapa siis. Uimassakin käytiin Dog Spa Centerissä koirien kanssa, se oli ihan tosi hauskaa ja varmasti mennään sinne uudestaan!

Ensimmäisestä fyssarireissusta jäi käteen sellaiset terveiset, että Sinnillä oli lantionseutu vinossa ja muutenkin jumia vähän siellä sun täällä. Ei mitään syytä hyperventiloida, vaikka mun reaktiot näihin on vähän ylimitoitettuja :P Käytiin toissaviikolla tsekkaamassa uudemman kerran Riinalla missä mennään, ja paljon parempi oli. Lantio/selkä vähän jumissa, mutta ei mitään samanmoista kuin edellisellä kerralla.

Treenattukin ollaan, sekä Katin, Virpin että Mäkelän Markon johdolla. Eka Markon treeni oli tämmönen:


Porukalla kun käytiin tämä läpi ennen koiran kanssa menoa, niin ei tämä niin ylitsepääsemättömältä enää tuntunut. Me tehtiin tätä tuonne 19. hypylle saakka, ja käytiin tekemässä vielä omin päinkin 30-esteelle seuraavana päivänä. Erityisjeejeet voisi heittää kohdista 2.-4. ja 5.-7. Tein kumpaankin ihan treenimielessä backlapin - tuohon alkuun luontevampi olisi meille ollut pakkovalssi. Tasan kerran oli koira A:lta silti putkessa, ja vitosen jälkeen ei kertaakaan!

Markon kanssa syynin alle meni erityisesti tuo kepeiltä ysihypylle meno sekä 19.hypyn viskileikkaus. Kasin kepeillemeno tuotti myös treeniä, tuli niin kovaa tuolta putkesta pihalle. Ysihypylle tein jaakotuksen, jossa piti oikeasti mennä ajoissa kepeiltä irti merkkaamaan hyppyä. Tästä tuli ihan ok. 14.-16. kohtaan olin itse alunperin valinnut valssin 14.hypylle, mutta sillä käännöksestä tuli melko lepsu. Vaihdettiin se sitten 14.vastakäännökseen ja 15. saksalaiseen. 19.viskille mun rytmitys ei osunut kohdalleen, ja tää on selkeästi muutenkin ohjaus johon tarvitaan kumpikin treeniä. Hauskat hyvänmielen treenit näistä tuli, Markon persoona on sellainen että saisi olla todella huono päivä, ettei oma fiilis olisi iloinen.

Tässä vielä videolla omatoimitreeniä samaiselta radalta, kera onnistumisten ja epäonnistumisten:



Eilen oli sitten tällaista tarjolla:


Huimia estevälejä eikä rata meinannut jäädä päähän millään. Yhdessä läpikäynnin jälkeen oli taas ihan hyvät fiilikset. Tällä kertaa haasteet ei meillä kyllä olleet radassa, vaan koiran mielentilassa. Eka kierros meni ihan perseilyksi, mm. kolmosen takaakierrosta tuli ohjauksesta ihan surutta läpi ja hyppäsi suoraan, rimat ja esteet lenteli ja niin edespäin. Räpiköintiin tuonne kympille saakka, sitten puhallettiin peli poikki ja lähinnä keskusteltiin. Lähinnä siitä, että tuollaiseen käytökseen saa ja pitää puuttua. Ei ole kellään kivaa (koiralla eikä ohjaajalla). Koira meni jäähylle ja minä laskin sataan(tuhanteen).

Toisella kiekalla tehtiin sitten jo ihan melkein agilityä. Jatkettiin vielä seiskakepeiltä ja pätkissä tehtiin tuonne 24.kepeille saakka. Ysille tein valssin ja 11. niisto-sokkari. Turvallisempi ja järkevämpi vaihtoehto meille kuin hyppyjen alapuolella pysyminen. 13.hyppy oli hankala, kun tulee niin tiukasti takaakierrot. Sinne laitettiin rimaa ja tötsää eteen, jotta malttoi hakea järkevän ponnistuspaikan. Sinne tein siis valssin ja 14.hypyn backlapilla A:lle. Sokkari, kepeillelähetys, hypyn leijeröinti kohti putkea ja sitten hitosti tassua toisen eteen. Tämä kohta 15.-24. onnistui hienosti! 

Päällimmäisenä treeneistä jäi paljon pohdittavaa. Ja lähtiessä oli kyllä suoraan sanoen vähän p*aska fiilis, vaikka toinen kierros ihan hyvin menikin ja Sinni palautui höyryämisestään takaisin järkiinsä. Sain kyllä Markolta paljon vertaistukea, tsemppiä ja ymmärrystä. 

Katin treenejä on nyt takana myös useita, ja olen tykännyt kovasti. Saadaan jatkaa hänen opeissa myös tulevalla kaudella, mikä on kiva juttu! Lisäksi vierailevana kouluttajana on tulossa Sami Wessman ja kalenteriin on merkattu myös Misan yksäri.

Lauantaina lähdetäänkin sitten kisaamaan pitkästä aikaa. Melkein 4 kuukauden tauko takana. Kovin suurin odotuksin ei sinne varsinkaan eilisen jälkeen lähdetä. Apuva.

Kuulostaapas nyt synkeältä tämä meidän touhu :D Olin kirjoitellut tänne jo aikaisemmin treenijuttuja jotka on sujuneet kivasti, niistä vaan alkaa olemaan aikaa sen verran että pyyhin pois. Virpin tämän viikon treenit oli ylikivat ja onnistuneet, Sinni teki hommia tosi hyvässä vireessä ja ylipäätäänkin treenit on pääasiassa olleet positiivisvireisiä. Se on vaan jännä juttu, että miksi tulee näitä kertoja, jolloin koira käy ihan kierroksilla eikä kerta kaikkiaan kykene tekemään kunnolla. Vai-kee-ta! 






maanantai 30. tammikuuta 2017

Tarttis teherä jotain

Meillä vaihtui kouluttaja nyt taas uuteen jaksoon, ja ekat treenitkin on uuden koutsin kanssa räpistelty läpi. Otsikolla viittaan näihin treeneihin, sillä Sinnin boogie huiteli sellaisissa sfääreissä, että Kati sai varsin kattavan käsityksen siitä, mitä meidän tekeminen voi kutakuinkin pahimmillaan olla. Ehkä ihan hyvä sinänsä, vaikka oma mittaristo veteli punaisen puolella myös, kun koira huusi perkelettä ja jyräsi rimoja alas mennessään. Joku mystinen kuun asento aiheutti sen, että Sinni kävi tosi lämpöisenä - tai yli sen normin. Positiivista tässä oli se, että Kati omasta kokemuksestaan ryhtyi analysoimaan syitä rimojen tiputteluun. Eipä ne asiat nyt mitään uutisia olleet... Mutta kas kun joku ulkopuolinen asiaan kiinnittää huomiota ja ehdottaa myös ratkaisua, mikä YLLÄRIPYLLÄRI olisi asian treenaaminen, niin voi ohjaaja taas lyödä itseään, kun ei systemaattisesti ole tätä asiaa pyritty korjaamaan. Rimojen pitäminen ohjaajan liikehäiriössä. Takaakiertojen ja vinorimojen ponnistuspaikan treenaaminen. Näihin sain ihan konkreettisia treenivinkkejä, joten jospa nyt oikeasti alkaisin pureutua tähän asiaan voivottelun ja kiroilun sijaan.

Treeni oli tällainen. Varsinaisesti ainoastaan tuo keppikohta oli sellainen, mitä ei osattu. Mitä nyt tosiaan rimoja tuli alas vähän siellä sun täällä.


Käytiin myös koko radan treeneissä vissiin Sinnin kanssa ensimmäistä kertaa. Niitähän meillä pidetään kerran kuussa, aina vaan jotenkin sattunut silleen ettei olla päästy. Se oli kyllä ihan tosi kivaa ja tietysti parasta kisanomaista harkkaa. Ratana Petteri Kermistä, piirrustuksesta poiketen toisen A:n ja renkaan tilalla oli puomi.


Tehtiin tosiaan kisanomaisia vetoja, joista ensimmäisellä hyllytettiin tuonne 16.putkelle, siihen saakka oikein hyvää rataa. Tätä sai kyllä vääntää että onnistui, kun Sinni lukitsi putken jo A:lta saakka. Putki-puomi erottelu alussa onnistui, tosin seuraavalla kierroksella sitten ei. Loppua kokeilin kepeiltä muutamalla eri tavalla, parempi meille oli että menin kepit seinän puolta. Kontaktit oli loistavat! Hyvän fiilikset treenit.

Tokossa tehtiin kokeenomainen treeni viimeksi myös, joka sai mut pohtimaan ääneen kisatavoitetta sinnekin. Kyllä me varmaan viimeistään syksyllä mennään, jos nyt ei tule rimakauhu tai jotain muuta mystistä. Agilityn osalta en edelleenkään ole katsellutkaan kisakalenteria, voi kevyesti mennä maaliskuun puolelle, kun omat viikonloput näyttää melko täysiltä hamaan tulevaisuuteen saakka.

Sinni menee tällä viikolla Koskelman Riinan fyssarikäsittelyyn, saas nähdä mitä sieltä tulee, kun sitä ei ole juoksujen ja aikatauluongelmien vuoksi hierottukaan pariin kuukauteen. 

maanantai 2. tammikuuta 2017

Paremmalla ja rennommalla otteella kohti vuotta 2017

Hiljaista on taas ollut blogin puolella, mutta niin on ollut harrastusrintamallakin. Sinni aloitti odotetut juoksunsa, joten ollaan oltu breikillä kaikista treenitouhuista. Muskankaan kanssa en sitten treeneissä käynyt, jotta sain itse myös täystauon. Toki hallilla olen hypännyt kouluttamassa, mutta sitä ei lasketa :).

Yhteenvetona Sinnin kisavuosi numeroina: me tehtiin tänä vuonna kisaratoja yhteensä 38. Mulle se tuntuu kohtuullisen suurelta määrältä, mutta ei se loppujen lopuksi taida mikään jättimäinen luku olla, jos lasken meidät aktiivisesti kisaavien joukkoon. Radoista 18 oli ykkösluokan ratoja, 20 kakkosluokassa, jonne noustiin elokuussa. Syksyllä kisattiin siis paljon. Ja tehtiin paljon hyllyjä :D Kakkosista meillä ei ole yhtään nollaa, vajaa kolmasosa vp-ratoja ja sitten niitä HYL-ratoja.

Treenivuosi on ollut hyvä. Pääosin ollaan nautittu treenaamisesta - siis myös minä! Paljon on duunia tehtävänä, mutta ollaan me paljon opittukin. Varsinkin minä. Pitäisi aina leuka rintaan- fiilisten puskiessa päälle muistaa, mistä itse ohjaajana olen lähtenyt Sinnin käsiini saatuani. Voin ihan hyvällä omalla tunnolla sanoa, että siitä on kehitytty hurjan paljon. Muutos, joka on täytynyt saada aikaiseksi on valtava, ja tekemistä on vielä edelleen hurja määrä. Vuotta taakse päin katsellessani olen kuitenkin tyytyväinen omaan kehitykseeni. Siitä suuri kiitos valmennusryhmään osallistumiselle. Vuosi jää plussan puolelle taitojen karttumisen puolesta, mutta myös asenne on parantunut huomattavasti. Pääosin pystyn ohjaamaan Sinniä, vaikka se ei totta tosiaankaan ole mikään helpoin agilitykoira.

Alkaneelle vuodelle tavoitteet on melko maltilliset. Kisatauko saa jatkua nyt alkuvuodesta vielä jonkin aikaa, ja sitten tähdätään kolmosiin nousuun. Mukavahan se olisi, jos päästäisiin hakemaan SM-kisajoukkueeseen, mutta jos ei, niin sitten ei. Sen verran epävakaata ja epätodennäköistä on meidän nollien tekeminen, että en ota asiasta turhia paineita :D Kisaradoille tavoite on saada hyvä fiilis ja löytää se tekemisen ilo sinnekin. Tuloksia tulee sitten jos tulee. Keskitytään oppimiseen, ja ensimmäinen homma on oikeasti käydä läpi ja kirjoittaa lista asioista, jotka erityisesti vaatii lisää treeniä. Ja sitten treenaamaan niitä asioita. Omatoiminen treenaaminen on ollut melko vähäistä, ja siinä olisi syytä tsempata vähän. Liiasta treenaamisesta ei meitä voi ainakaan syyttää!

Sinnin kanssa tokoilu aloitettiin hieman tavoitteellisemmin syksyllä, ja ainakin nyt tuntuu siltä, että sitä lajia haluan jatkaa myös. Toko on päässyt yllättämään, se on ollut tosi kivaa ja antoisaa. Toki jos asettaisin jonkinmoisen kisatavoitteen, pitäisi treenimääriä nostaa myös huomattavasti. JOS treenimotivaatio ja kehitys pysyy samanmoisena, voisi kai pitää realistisena, että ALO-liikkeet saataisiin valmiiksi niin, että tämän vuoden aikana voitaisiin mennä kokeisiin.

Muskan kanssa käytiin rallykisoissa tasan kerran, joten sen suhteen olen kyllä ollut laiska. Omat kisat on osuneet huonoihin ajankohtiin ja muualle en ole saanut aikaiseksi lähteä. Ensi vuonna lupaan olla siis aktiivisempi myös mummokoiran suhteen. Tai en lupaa sittenkään. Mutta yritän! Ainakin nyt jokunen AVO-luokan kisa voitaisiin käydä tekemässä. Treeniryhmässä se saa käydä myös tulevan vuoden. Jossain tässä alkuvuodesta Muska menee sinne nisäkasvainleikkaukseen, ja se sterilisoidaan siinä samalla. Leikkaushan oli tarkoitus tehdä jo joulukuun alussa, mutta koska mummo teki täysillä valeraskautta, piti asian kanssa odottaa. Toivotaan mummokoiraselle vielä monia terveitä vuosia <3 Sehän täyttää tänä vuonna jo täydet 10 vuotta! Hauskaa sinänsä, että se on ollut ihan omituisen pirteä ja touhukas viime aikoina. Kovin leikkisä, lenkeilläkin juoksentelee kuin nuoret tytöt ja haastaa Sinniä leikkimään. Outoa, etten sanoisi.

Ylipäätään saan olla onnellinen ja kiitollinen siitä, että mulla on kaksi perustervettä koirakaveria. Niin monia ikäviä uutisia on viime vuodenkin aikana melko laajan koiraharrastajatuttavapiirin joukossa ollut. Koputan siis puuta, ja toivon hartaasti, että mummelin lisäksi myös Sinni saa pysyä terveenä ja ehjänä jatkossakin. Jo pelkästään loppuvuoden liukkaat kelit aiheuttivat ylimääräisiä sydämentykytyksiä, mutta kun ei noita voi pumpuliinkaan laittaa.


Loppuun julkaistakoon viime vuoden kaksi viimeistä kisarataa Sinnin kanssa Kotkassa marraskuussa.



Sinni teki hienosti, ja ohjaaja saa kiittää itseään virheistä. Mutta on siellä paljon taas hyvääkin. Uskotaan siihen, että tänä vuonna saadaan niitä onnistumisiakin, jahka saadaan luottamusta ja rohkeutta lisää kisaradoillekin mukaan  <3

torstai 24. marraskuuta 2016

Virheiden tekemisen taidosta ja niistä oppimisesta

Treeneissä on koettu aika siistejä hetkiä - ollaan päästy siis sen yhden pohjakosketuksen jälkeen taas kiinni parempiin fiiliksiin!

Törmäsin oheiseen blogikirjoitukseen, ja teksti kyllä osui ja upposi itseeni: http://tyokoiriajakoiraurheilua.omablogi.fi/moka-on-lahja/ "On mielenkiintoista seurata Facebookista ihmisiä joiden koiratreenit ovat aina ihania ja onnistuneita." Minäkin itse asiassa fiilistelen aika ajoin treenejä myös siellä Facebookissa, vaikka meidän treenit nyt tosin ei taida koskaan olla VAIN ihania ja onnistuneita. Voisin väittää, että me tehdään keskimääräisesti virheitä kutakuinkin saman verran kuin niitä onnistuneita juttuja, mutta siitäpä se ilo sitten revitään, että ensin me "ei osattu, epäonnistuttiin" ja sitten kun treenattiin niin opittiin jotain uutta ja onnistuttiin siinä vaikeassa tai uudessa asiassa. Tai vähintäänkin saatiin taas tietää joku asia, jossa me tarvitaan lisää treeniä. Viime viikon treenien fiilistely oli tällaista:




Kuten aiemminkin sanottu, kuluneen valmennusryhmävuoden aikana minä olen kehittynyt treenaajana hurjan paljon. Hyvähenkisessä ja kannustavassa porukassa olen oppinut arvostamaan enemmän myös itseäni, lakannut vertailemasta meidän tekemistä muihin ja oppinut viihtymään myös epämukavuusalueella ja suhtautumaan epäonnistumisiin järkevällä tavalla. Vuosi sitten / tämän vuoden alussa vielä suoraansanoen hetkittäin mietin, ollaanko me ihan väärässä paikassa ollessamme osa valmennusryhmää, kun treenit olivat meille vaikeita, ja oma olo oli sellainen että me vain alleviivataan osaamattomuuttamme treeneistä toiseen. "Kaikki muut" osaa, me ei osata. Kouluttaja-parka oli jo varmasti aika kovilla mun kanssa! Enkä nyt tarkoita sitä, että kovilla sen kanssa, ettei me osata vaan sen kanssa että minä tuijotin niitä kehittämisen kohteita HUONOUTENA. Viis siitä mitä jo osataan, tai että koira on alle kaksi vuotias ja me tehty yhdessä vasta melkoisen vähän aikaa. 

Mutta kun sisukkaasti viikosta toiseen mentiin sinne treeneihin, niin kas jotain tapahtui myös omalle asenteelle.  Ja nyt asiaa taakse päin tarkastellessa, me ei oltaisi takuulla kehitytty koirakkona taidollisesti läheskään näin paljon, jos oltaisiin käytetty vuosi tekemällä mukavia, sujuvia treenejä sellaisten asioiden parissa, jotka me jo osataan. Jos oltaisiin pysytty siellä mukavuusalueella. Myönnettäköön, että ei se helppoa ole ollut, mutta kannattavaa kyllä. "Treeniryhmässä pitää olla jokaisella turvallinen olo. Turvallisessa olossa uskaltaa epäonnistua, turvallisessa olossa ei aina tarvitse olla hyvä kelvatakseen. Turvallinen olo on sitä, että näiden ihmisten kanssa minä uskallan olla huono." Väittäisin, että tällä jutulla on ollut itselleni iso merkitys. Kun sekä kouluttaja että muu ryhmä alkoi tulla tutuksi, helpotti se mokailun sietäminen huomattavasti. Ja jotenkin ryhmän tiivistyessä porukka kouluttajan johdolla on nostanut mun kykyä hyväksyä niitä virheitä ja löytää positiiviset jutut sieltä seasta. Ei ole tuntunut huonolta enää. Tai vaikka olisikin, niin sen kanssa pystyy elämään. Toki merkityksensä on myös sillä, että jossain vaiheessa oli vähän niinkuin pakko ottaa aikaa ja miettiä tätä asiaa tosissaan ja laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Vaikka harrastaakin "tosissaan", eikä sen tarvitse joka hetki olla sydämiä, perhosia ja iloisia onnistumisen tunteita, niin kyllä sen pääasiassa pitäisi kai kuitenkin olla asia josta nauttii ja jota tekee mielellään. Että joutui sitten ihan pohtimaan, että mitä varten tässä nyt harrastetaan. Harrastetaan, koska se harrastus on itselle ja koiralle yhdessä kivaa, treenataan jotta kehityttäisiin siinä harrastuksessa paremmaksi, ja paremmaksi ei voi tulla jos ei harjoittele asioita joita ei vielä osaa. Ja väkisinkin niitä asioita, joita ei vielä osaa on paljon. 

Muita kuulumisia sitten taas pohdintaosion jälkeen. Muskan piti mennä korkkaamaan rallyn AVO-luokka, mutta kas minä huomasin että sen rokotukset oli juuri menneet vanhaksi. Hyvä minä. No onneksi tuli ilmottua kisoihin, jotta katsoin myös sen papereita ja huomasin asian. Kisat jäi nyt sitten välistä, harmi. Käytiin sitten päivittämässä rokotukset ajan tasalle, ja samalla pyysin lääkäriä tsekkaamaan Muskan nisän viereen ilmestyneen patin. Edessä on nyt sitten joulukuun alussa nisäkasvaimen poisto ja todennäköisesti samalla myös sterilisaatio. Voi mummokoirasta :/ Toivotaan, että leikkaus sujuu hyvin, ja mummeli on sen jälkeen entistä ehompi. Jotenkin vähän kauhulla odotan etenkin sitä toipumisaikaa. Turhan elävänä on mielessä anaalirauhasten leikkauksen jälkeinen toipilasaika! Leikkaus ajoitetaan niin, että Muska ehtii toipua rauhassa ennen joulua, koska silloin todennäköisesti suuntaamme Pohjanmaalle, eikä poteminen siinä hulinassa ole kenellekään mukavaa.

Sinnin kanssa tokotreenit on jatkuneet, mukavaa kyllä kun sen kanssa on päästy tekemään säännöllisesti muutakin kuin agilityä. Jospa ensi vuoden loppupuolelle saisin sille katsottua jotkut tokokisat, ja ehkä rally-tokokisatkin? Tokopohjilla kun pienellä lisätreenillä ALO-luokan jutut menisi siinä samalla. Pari viikkoa sitten käytiin pari rataa omassa hallissa aksakisoissa, kaksi OHJAAJAN tekemää hyllyä tehtiin. Siitä onkin aikaa, kun olen unohtanut miten rata tulisi suorittaa :D Ensimmäisellä radalla siis ihan ohjasin koiran väärälle esteelle, kun tajusin liian myöhään että ei meidän tuonne pitänyt mennä. Toisella radalla hyllytin kaatamalla itse esteen. Mahtavaa! Olin ajatellut noiden kisojen olevan viimeiset tälle vuodelle, mutta seurakaveri sai houkuteltua meidät mukaansa vielä Kotkaan viikonloppuna. Josko sitten malttaisin laittaa kisat tauolle. Juoksujakin Sinnille olen jo tovin aikaa odotellut, mutta ei näy eikä kuulu. 




torstai 27. lokakuuta 2016

Uudet treenikuviot!

Tänne kuulumisten kertominen näyttää olevan melko laiskalla pohjalla edelleen.

Edellisen postauksen jälkeen mm. hieno valmennusryhmän vuosi tuli päätökseensä. Vaikka Melissan silmän alla treenaamisesta luopuminen on kurjaa, jatketaan onneksi treenaamista samalla yhteenhitsautuneella huippuporukalla! Mahtavaa, että samat treenikaverit säilyy, sillä on ainakin itselle iso merkitys! Kouluttaja on vaihtunut, ja muutamat treenit on nyt menty Virpi Kosken kanssa. Uuden kouluttajan kanssa menee varmasti taas oma aikansa, ennen kuin hän oppii tuntemaan meidät, mutta hyvillä fiiliksillä kohti uusia kuvioita mennään. Ja onneksi meidät läpikotaisin tunteva Melissa ei edelleenkään ole kaukana, jos aletaan esitellä vanhoja huonoja meriittejä treeneissä ;)!

Valmennusryhmän alkaessa asetetuista tavoitteista osa on toteutunut, osa ei. Tavoitteet ja kehityskohteet listattiin lokakuussa, ja silloin oli tosi hankalaa arvioida realistisia tavoitteita.  http://muskaksaa.blogspot.fi/2015/10/katse-tulevaisuuteen.html
Laadulliset tavoitteet osittain saavutettu, esim. esteosaaminen on hyvällä tasolla. Este/ohjaajafokus on parempi, mutta siinä on kyllä edelleen tekemistä. Tekniset taidot ovat karttuneet oletetusti. Määrälliset tavoitteet olivat näin vuoden viisastuttuani täysin epärealistiset. Meidän kisaamisen taito on edelleen huono, ja siitä syystä ei lähimainkaan saavutettu tavoitetta, minkä mukaan meidän pitäisi nyt olla kolmosissa. Vuoden 2017 SM-kisoille tavoitteena on heitetty hyvästit jo aikoja sitten. Minä jännitän kisatilanteita edelleen liikaa, tosin en enää niin paljoa. Mutta kisaamisesta on vielä paljon opittavaa, ennen kuin kolmosluokkaan tarvitsee edes päästä. Kisaaminen on ylipäätään ollut sellaista ylämäki-alamäki sahaamista ja erinäisten virheiden kautta oppimista. Jaksan kuitenkin olla luottavainen, että jutut loksahtelee paikoilleen pikkuhiljaa ja me löydetään tasapaino sitten aikanaan. Jos jotain, niin olen oppinut kantapään kautta iloitsemaan pienistä onnistumisista sen sijaan, että ilman nollia tultaisiin kotiin pää painuksissa. Tämä vuosi on ollut melkoinen asennekoulu itselleni. Tällä hetkellä meillä ei taida oikein olla mitään suurempaa ja kauaskatseisempaa tuloksellista tavoitetta. Mennään kisa kerrallaan.

Ensimmäisissä Virpin harkoissa me tehtiin ehkä vähän vieraskoreasti oman tason yläpuolella :D Minä en tätä rataa edes tutustunut tuonne 24.kepeille saakka, jonne me päästiin.


Treeniratana tämä oli jotenkin meille tosi rullaava, eikä tehtynä ollenkaan niin vaikea mitä etukäteen kuvittelin. Alun tein putkeenlähetyksenä ja leijeröin tuon hypyn tuosta välistä, neloselle backlapin tapaisesti putkeen lähetys. Haastetta meille oli noissa kepeillemenoissa, eikä tuota seiskakeppikohtaakaan kauheasti jääty tahkoamaan, hankala oli saada koira edes irrottamaan lukitus edessä olevalta putkelta. Kepeiltä jatkoon tein sivuirrotusta - Sinni kestää ne nykyään aika hienosti, valssi kasille ja putkeen lähetys. Kääntyi hienosti tolle kymppihypylle. 13. niistosokkari, joka minun mielestä ei ollut hyvä, mutta Virpin mielestä oli. Hyvin sain linjattua putkeenmenon, kun käytin vähän vastaista kättä siinä. 24. keppeihin lopetettiin, kun jonkunmoinen onnistuminen ilman putkeenmenoa saatiin :D.

Seuraavissa treeneissä olikin meille enemmän tekemistä. Voitte vain arvata, missä koira oli ensimmäiset toistot 13.esteellä ;). Myös vitosen kepeillemeno oli haastava, tein sen pakkovalssilla neloselle ja sai tehdä töitä että haki kepit oikein. Puomillemeno saatiin onnistumaan niin, että olin jo tuota 11.hyppyä tiukasti merkkaamassa, ja käskytys puomille jo 12.hypylle lähettäessä ja käytännössä paikallaan kääntäminen jo siellä ja odotus. Askeleita hypylle --> koira putkessa. Aika hieno kun onnistui! 14.hypylle jäin sen taakse ja tästä oli vaikea saada hyvä käännös aikaiseksi. Syliin meinasi tulla. Samoin 16.hypyn käännöstä viilattiin. Hienosti teki taas kepit itsenäisesti kun itse liikuin jo tuonne 18.hypylle valssaamaan. 24.hyppy oli oikeasti takaakierto, mutta sitä me ei enää saatu aikaiseksi.


Noiden kaksien ihan hyvien harkkojen jälkeen tuli tällä viikolla totaalinen pohjakosketus pitkästä aikaa treeneissä. Minä olin helvetin huono, treeni tuntui ylitsepääsemättömän vaikealta, tuntui ettei mikään onnistu, menetin hermoni ja lähdin kotiin paskalla fiiliksellä. Rimat lenteli, kutosen kepeille ei osattu mennä sitten millään (taas viisastuneena pitäisi ihan itse älytä avata suu ja sanoa, ettei me radalla tollaisia osata ja jättää tekemättä), kymppihypystä mentiin ohi koska en ohjannut, ja tuota 15-18 pätkää väännettiin ja käännettiin lopuksi.



Yhh, tuli ikävästi mieleen kauan poissapysyneet treenitunnelmat missä mä en osaa mitään ja koira on vain mulle kertakaikkiaan liian nopea ja haastava ja yhy yhy. Oon saanut aikaiseksi vuoden aikana kovalla työllä ja kouluttajan ja ryhmäläisten avustuksella hyvän treeniasenteen, ja PLÄTS se oli tipotiessään. Ihan turhaa Sinnin kanssa treenata edes. Toivottavasti tämä oli nyt vaan hetkellinen notkahdus ja pääsen takaisin siihen hyvään asenteeseen kiinni, mikä on saavutettu.

Kisattukin ollaan. Rukan reissun jälkeen on startteja kakkosissa kertynyt vissiin kahdeksan. Hyllyjä ja virheratoja, hyvää pätkää ja ylikiehumisesta keskeytettyjä ratoja. Jokunen kokonaisuutena varsin hyvä rata. Ihan hyviä fiiliksiä enimmäkseen kuitenkin. Kaikkia ei ole kuvattu, ja osaa en välitä muistella, mutta tässä jokunen rata:



https://www.youtube.com/watch?v=mTe7fQi8NUw
https://www.youtube.com/watch?v=aD8LwArNv_Q

Vauhtia piisaa, ja joitain virheitä sinne aina osuu :D! Ei ole juuri aikaa ohjaajan hupsisoonkinväärässäpaikassa- ajatuksille. Myös rytmittäminen tuntuu kisatilanteessa unohtuvan. Mietin virheiden listaamista, jotta saisin jonkinlaisen kokonaiskuvan, mistä niitä tulee ja mitä pitäisi siis treenata. Se lista on vain valitettavan monipuolinen. Mm. rimoja tulee jonkin verran alas, ja niitäkin sekä suoralla että käännöksissä. Kieltoja, näitä etenkin kun edetään esim. putkesta ja koiran pitäisi irrota seuraavalle esteelle itsenäisesti. Jokunen keppivirhe. Kontaktien toimivuus on ollut aika lailla 100 %, siihen voi olla tyytyväinen. Ne on aika hienot nyt! On kannattanut niitä tahkota ja pitää kriteerit tiukasti.

Sinnin kanssa muuten aloitettiin taas tokon treenaaminen ryhmässä, ja voi kun on ollut kivaa! Menin sinne vähän sillä asenteella, että kun itsekseen on vaan vähän tehty niin saadaan alkaa korjata sitäkin vähää mitä jo osataan. Kun ei odota mitään tässä lajissa, niin meidän osaaminen ja koiran oivaltamiset on yllättäneet positiivisesti! ALO-liikkeet saisi kohtuu pienellä viilaamisella koekuntoon, mikä on melko yllättävää suhteutettuna treenimäärään ja mun osaamiseen tokossa. Isompi homma tulee olemaan siinä, miten sen kokonaisuuden saa kasaan kokeenomaisesti. Mutta treenimotivaatio on kasvanut sen myötä, että olen huomannut että ei me ollakaan niin huonoja kuin kuvittelin, ja ollaan saatu hyviä treeniapuja kouluttajilta.

Paikallaoloa ei olla koskaan treenattu aiemmin ryhmässä, ja muutaman treenikerran se meni ihan nappiin. Eilisissä treeneissä jostain syystä Sinni ahdistui liikkurin lähtiessä liikkeelle jätön jälkeen, ja se kipitti mun luokse. Toinen yritys oli hyvä. Tämä tarvisi siis lähinnä treeniä ryhmässä ja häiriöitä.

Seuruu on parempi kouluttajan mielestä kuin oletin, mä ajattelin että siitä tulee huutia. Käännöksissä on vielä tekemistä, eikä niitä ole juuri tehtykään. Eilen katsottiin niitä, ja täyskäännös on hyvä, ja vasemmalle käännöksiin saatiin treeniapuja.

Maahanmeno seuruusta on hyvä. Tässä tarvitaan lähinnä malttitreeniä, ettei nouse perusasentoon ennen käskyä.

Luoksetulokin on hyvä. Tässä treeniä siihen sivulletuloon, ettei tule sinne pompulla :D

Noutoesineen pito on eniten vaiheessa. Ei osaa vielä. Se kyllä tykkää noutaa, mutta pelkkä pito ei onnistu. Tähän on kuitenkin myös treenisuunnitelma, enää tarvii treenata!

Kaukot. Vaatii malttia.

Estehyppy hyvä. Sivulletulossa sama homma kuin luoksetulossa.

Noin niin kuin kokonaisuutena isoin treenattava asia on maltti, että pysyy rauhallisesti kaikissa liikkeissä - kestoa siis. Perusasennossa jos pojotetaan liian kauan, alkaa tarjota jotain muuta - sama näkyy siis myös esim. liikkeestä maahan ja kaukoissa. Mutta joka tapauksessa, ei ollenkaan niin katastrofaalista kuin olisin kuvitellut. Ja aika hyvin tekee tokohommia nyt hallissa, vaikka ympärillä aksataan, sekin on meille jo työvoitto!

Jotta muistettaisiin, että meillä on myös mummokoiranen, mainittakoon että Muska jatkaa rally-tokoilua ryhmässä. AVO-liikkeet on ihan ok, voisi varmaan mennä kisaamaan. Omiin kisoihin ei nytkään valitettavasti päästä. Hedaria aiheuttaa lähinnä se, että kun se peruspohja (seuruun paikka, perusasennon paikka) nyt ei ole ihan niin justiinsa ollut, niin asenne on vähän semmoinen "sinne päin". Rallyssä se nyt ei toki ole ihan pilkuntarkkaa, mutta se ärsyttää mua. Omapahan on vikani, kun niissä on annettu höntsäillä. Välillä Muskalle tulee ihan selkeitä aivopieruja, koska se on niin tohkeissaan :D! Se jopa tarjoaa ja ennakoi treeneissä, mikä on jo aika hurjaa. Eilisissä treeneissä sillä meni ihan pasmat sekaisin, kun sen OMA pallo oli houkutuksessa. Jo lähtöön mennessä se kävi pöllimässä sen, ja vaikkei houkutuksessa sinne mennytkään, niin siitä näki että sen ajatukset oli koko ajan pallossa. Ylipäätään sen kanssa asioiden korjaaminen on aika haastavaa, koska tuntuu ettei se tajua tekevänsä väärin, vaikka sille asiasta huomautettaisiinkin. Ja se on valitettavasti niin putkiaivoinen, että välillä vaikka kuin vääntäisi rautalangasta, niin ei lamppu syty. Hassu mummeli <3

Loppukevennyksenä tunnelmia jokusen viikon takaa frisbeepuuhista, kuvista voisi päätellä että oli vielä kesä mutta lokakuun puolella jo mentiin. Nyt ulkona alkaa näyttää syksyltä: harmaata, märkää, räntää ja pimeää.