torstai 7. marraskuuta 2013

Suunnitelmien perumista ja yllättävä onnistuminen

Niin no emmää olis halunnukkaan kisaamaan enää tänä vuonna. Paljon mielummin lähettelen juoksutodistuksia muutamalle seuralle - toiselle jopa näppärästi ja nykyaikaisesti etanapostilla. Pöh.

Koettiin tiistaina yllättävä ja maaginen onnistuminen. Niistoharkkaa. Ja me osattiin. Kun koutsi kysyi, olisiko tekniikkatoiveita, niin päätin (jo valmiiksi masiksessa) tarttua ongelmaan. Olen aina ollut jär-kyt-tä-vän huono niitoissa, ja sen vuoksi vältellyt niitä viimeiseen asti. Mutta kuten Kokkolan kisaraportistakin käy ilmi (3 rataa, jokaisessa tein/yritin tehdä niistolla), radoilla on melko usein tilanteita, joissa mikään muu vaihtoehto ei ole ainakaan järkevä.  Tämmöset hetkeksikin oman liikkeen pysäyttävät ohjaukset tuntuu musta jotenkin kummallisilta ja Muskakaan ei ole oikein omimmillaan niissä. Itestä tuntuu että koirakin hidastaa ja ihmettelee että mitä tuo muija tossa seisoo ja huiskii... Ihan jo kummituskoiran kanssa harjoituksia tehdessä kirosin, että nyyh kun en vaan osaa, ja mulla jalatkin sojottaa väärään suuntaan. Het-ki-nen: nii-in, ihan itse ymmärsin että mun jalkaterien suunta häiritsevän usein osoittaa niistettävälle esteelle, ei suuntaan jonne ollaan seuraavaksi menossa. Merkkaamisenkin kanssa on vähän niin ja näin, että teenkö sen puolivillaisesti ja löysästi. Että ompahan kumma jos Muska on esim. tehnyt kieltoja kun lähettelen ristiriitaista viestiä siitä, mitä siltä halutaan.

Kun tämän tajusin, ja myös KORJASIN niin kappas keppas, mehän niisteltiin varsin sujuvasti. Jonna epäili, että ollaan salaa reenattu niistot huippuunsa ja haluttiin vaan lesottaa kehittymisellä ;) Viime talvena hakattiin oikeen joukolla päätä seinään - homma oli sitä sorttia että myötähäpeä ja tuskastuminen oli jo varmaan kaikilla katsojillakin. Ehkä me ollaan harkattu alitajunnassa, koska ihan fyysisesti ei kyllä olla sitä tehty. Vika harkka oli niisto putken jälkeen muurille, josta tiukka käännös. Muutaman kiellon jälkeen sekin onnistui palikoita kolistelematta. M paineli fiiliksissä sen mummokalsarijuoksupöksyissään - Jonnan sanoin tekemisen iloa, hiphurraa! Millonhan lie olen ollu niin iloinen treenin onnistumisesta.

Eilen en ottanut Muskaa hallille mukaan, kun kävin vetämässä ryhmälle treenit. Putki päällä- ryhmän perään tuli alkeisryhmä, joten en oikein ehdi enää omaa koiraa treenaamaan, jos en livistä töistä aiemmin. Säälitti kun pikalenkin vaan ehdin tehdä ennen lähtöä, joten tunnontuskissani nappasin vielä kotiin tultuani kiekot kainaloon ja mentiin lämppälenkin kautta takapihalle yhden lampun valoon treenaamaan vähän. Työn alle otin irrottamisen ja kiekon jättämisen kun seuraava heitto lähtee. Ei ihan simppeli asia noutajalle, jonka ajatusmaailmaan ei vain mahdu etteikö noudettuja asioita myös palautettaisi ohjaajan käteen! Koiruus oli ihan kysymysmerkkinä kun annettiinkin irti- käskyä. Ei pysty tiputtaa MAAHAN. Heitin melko lyhyitä heittoja, ja heti kun Muska kiekko suussa kääntyi palauttamaan, hoin irrottamaan. Heilutin toista kiekkoa, hakkasin kahta kiekkoa yhteen... Päästiin siihen, että hillittömällä riekkumisella ja äänenkäytöllä se ylipäätään suopui irrottamaan käteen tuomatta, mutta kuitenkin ihan viereen. Siitä heti uusi kiekko lentoon. Tein samaa myös rollereilla. Testasin myös, saisiko uuden kiekon lähteminen sen tiputtamaan suussa olevan automaattisesti: irti-käsky ja uusi kiekko. Tästäpä syntyikin dilemma: kuinka saada mahtumaan KAKSI frisbeetä suuhun yhtä aikaa? Lähti kyllä uuden perään mutta edellinen tuli suussa mukana :) Sitten seurasi armoton räpellys niiden kahden kiekon kanssa, kun kumpaakaan rakasta ei voinut jättää. Totesin, että pitää vielä harjotella ihan ilman heittoja. Sisällä sitten kahdella kiekolla härkkimistä ja irrottelua. Missio noutajan uudelleenohjelmointi alkakoon.

Näin coolisti meillä vaan hengaillaan rauhassa kiekkojen kanssa:



Vitsivitsi. Edellinen kuva on lavastettu komentamalla koiraparkaa. Kattokaa nyt sen naamaa. Oikeesti se näyttää tältä:


 
Sekopää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti