keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Heihoi, hengissä

Jopas on taas venynyt ja vanunut kirjoittelu. No ei sillä, eipä ole paljon ollut päivitettävääkään - ainakaan agilityn osalta.

Muska on ollut breikillä hetkisen ja käynyt fiksaamassa kroppaa kuntoon. Nyt alkaa onneksi näkyä valoa tunnelin päässä! Jaana-Kaisalla käytiin parisen viikkoa sitten. Muska oli huomattavasti paremmassa kunnossa kuin edellisellä kerralla. Ranka aukesi hyvin, ja koira silminnähden rentoutui käsittelyssä. Olihan siellä lukkoa, mutta ei mitään hälyyttävää kuitenkaan. Saatiin viestinä, että jos seuraavassa hieronnassa näyttää hyvältä, niin voitaisiin alkaa tekemään paluuta aksan pariin. Atte ajelikin sitten viime viikon alussa Mustasaareen hierottamaan Muskan. Sieltäkin ne tulivat kotiin iloisten uutisten kera: oikea puoli oli todella hyvässä kunnossa, se viimeksi älyttömän kipeä vasen hieman kipeä, mutta saatiin hieronnalla auki. Pakaralihasten kireydet aukeni hyvin. Annakin antoi vihreää valoa :) Olinpahan äärettömän onnellinen, kun käsittelyt on purreet näin hyvin ja kroppa kuntoutunut loistavasti alkuasetelmiin nähden. Huh huokaus. Tarkistusaika otetaan kuukauden päähän, ja aloitellaan agilityä taas. JEE!

Me käytiinkin lauantaina vähän tekemässä pikkurimoilla tauon aikana alkaneen ryhmän treeniä. Keli oli ihan älyttömän kuuma, joten tehtiin 4-6 esteen pätkiä muutamia toistoja kerrallaan, tuosta piirroksesta sinistä, pinkkiä ja oranssia alkua. Lähinnä vaan käytiin fiilistelemässä :D Olipahan kivaa.

 Muska pääsi uimaan treenien jälkeen, ja Sinni leikkimään uuden pentukaverin kanssa.







Eyewitness-leirikin oli ja meni. Tosi mukavaa porukkaa, hyviä pentutreenejä meille ja kiva oli myös seurata muiden taitavien menoa. Sinnin kanssa me oltiin Heinosen Sarin saalispalkkauskoulutuksessa, Vidjeskogin Johannan temppukoulussa ja sitten Jennin kanssa katottiin mm. esteen tarjoamisharjoitusta ja 2on-2offia. Niin ja tulevaisuutta varten Jenni näytti meille myös ohjattavuusharjoituksia.

Sinni on ollut edelleenkin varsin mainio pikkuheppu. Oli sellainen pieni hetki, jolloin se meinasi näyttää keskaria luokse kutsuttaessa, mutta ahkeralla palkkaamisella se tulee nyt kuin tuulispää pyydettäessä. Paitsi ehkä jos se syö kakkaa. Kakka on hyvää, ja sitä on tuolla metiköissä yllättävän paljon :P Jos jossain vaiheessa jo uskalsin tuuletella, että eikö se ala puremaan ollenkaan, niin ei huolta - alkoi se. Ei se pureminen onneksi vieläkään kyllä mitään jatkuvaa tai raivopäistä ole, vähän koittaa mutustella kun on hepuli ja kuppi nurin, eikä pysty hillitä itseään. Jalat on venyneet hurjasti! Ihan hullua kuinka nopeasti nuo kasvaa. Nyyh.

Sinni 14 viikkoa.

Sinni 14 viikkoa, Muska melkein 7 vuotta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti