perjantai 22. elokuuta 2014

Ohjattavuusharkkoja, yksäriä ja ryhymäreeniä

Sinnin kanssa on nyt muutaman kerran tehty ohjattavuustreeniä. Jo ensimmäisellä harkkakerralla se oli ihan äly hieno. Näiden harjoitusten aloittaminen on venynyt luvattomasti, mutta nyt kun Atte on ollut Alajärvellä, niin on voitu treenata, kun se on toiminut apurina.

Palkkasin ensin nameilla kupista, jotta sekin kelpaisi palkaksi ja vire pysyisi sopivalla tasolla. Atte oli palkan luona varmistamassa, ettei Sinni pääse palkalle, jos juoksee ohjauksesta läpi suoraan sille. Aloitettiin siitä, että palkka oli koiran nähtävissä edessä, ja itse ohjasin puolesta välistä. Oliskohan muutaman kerran juossut palkalle suoraan. Kuppi lähti pois ja korjattiin, ja palkkasin muutaman kerran kädestä vielä. Lamppu syttyi, ja hienosti tuli ohjauksen kautta. Tämä onnistuu jo 150-asteen kulmalla, edes lelupalkalla ei lähde possuilemaan. Mahtavinta ehkä koko hommassa on se, kuinka hienosti Sinni pysyy paikallaan! Muutama pätkä harjoituksista:





Keskiviikkona Sinni ja Muska pääsi Maijulle yksärille. Pääasiassa otin tunnin Sinnille, muuta hyvin ehti kumpikin tekemään, kun yhteen putkeen ei tuon naperon (tai aikuisenkaan) kanssa kuitenkaan voi treenata. Muskalle tehtiin hyppytekniikkaa. Nyt kun kroppa on paremmassa kunnossa, niin selkeästi hakee uusia tapoja suorittaa. Ranka pysyi suorassa, mutta riuhtoi ehkä selällä aiempaa enemmän. Hienoja toistoja teki kuitenkin. Väsyi vaan jo toisella kierroksella ihan selvästi. Otettiin mukaan ohjaajahäiriötkin, jotka ei Muskaa hetkauttaneet. Se ihan silminnähden tykkää tehdä näitä harjoituksia. Pitäisi vain rohkeasti alkaa tehdä yksinkin, jotta lihaksisto pikku hiljaa kehittyisi taas paremmaksi myös.

Sitten Sinniin. Se on niin hauska edelleen! Ensin tsekattiin ohjattavuustreenien tila. Karkasi eka kerralla "lähdöstä", muuten teki hienosti. Se on hoksannut tämän, eikä suunnittele lähtöä lelulle suoraan. Sitten tehtiin sylkkäriä ja poispäinkäännöstä. Kumpaakaan ei olla muutamaa kertaa enempää tehty - ja niistäkin on aikaa. Sylkkärin käännöksen kanssa meinasi takuta, mä olin liika hätäinen ja S alkoi kekkaloida omiaan kun en malttanut kunnolla näyttää. Rupesi se sitten sujumaan. Poispäinkäännös lähti heti alusta paremmin. Näitä kannattaa treenata ihan kuivaharkkana, varsinkin koska S ei koe mitenkään maailman luontaisimpana tulla tarvittaessa lähelle ohjattaessa.

Tauon jälkeen kentälle ilmestyi hyppy-mutkaputki-hyppy harjoitus. Eka kerran epäröinnin jälkeen mutkaputki ei tuottanut vaikeuksia. Kun meni hypyltä putkeen, niin ulos singahtaessaan tarttui kiinni lähimpään liikkuvaan objektiin, mitä näki - eli mun pohkeeseen. Ihan purinalla. Nice. Mä oon vissiin palkannut sitä liikaa kädestä lelulla? Harjoiteltiin sitten niin, että Maiju houkutti lelulla lähtemään eteen, ja mä yritin välttää turhaa juoksemista. Pelkällä hypyllä ja sit putken kanssa. Hyvin se katse alkoi siirtyä minusta pois, mutta ei se sille helppoa ollut. Maiju neuvoi, että alkaisin opettaa estefokusta Sinnille erikseen, että oppisi niitä katsomaan ja hakemaan sen ekan esteen, oli ohjaaja missä hyvänsä. Loppuun tehtiin vielä hyppytekniikkaa speedpump/siivekeviidakolla, että oppisi katsomaan rimoja eikä siivekkeitä. Hienosti lähti 5 esteen takaa palkalle saakka. Maijun piti vaan näyttää vielä sille palkka ensin. Oli myös niin itsevarmana, että muutamilla toistoilla alkoi ottaa superloikkaa kahden pumpin yli kerralla :P

Huomiota tulee kiinnittää paikallaanoloon, ja siihen miten koiran sinne jätän. Muskan kanssa on vähän tullut tehtyä niin, että jätän sen kyllä joo ihan ok, mutta sen kanssa kun ei tarvi pelätä että karkaisi, niin en keskity siihen jättötilanteeseen riittävästi. Sinni onkin sitten sen sortin menijä, että sen kanssa pitää olla aika mustavalkoinen kriteerien kanssa.

Tosi kivat ja opettavaiset treenit oli, ja Sinnin keskittyminen oli ihan loistavaa. Se oli hurjan hienosti kuulolla. Homma ei lähtenyt pahemmin lapasesta missään vaiheessa, vaikka palkkasin lelulla koko ajan, paitsi ohjaustekniikkaharkoissa. Ihan pähkinöinä se oli tietysti ja superonnellinen (niinku aina), mutta ei mennyt mun mielestä yli kuitenkaan. Suunnitelmissa on, että treenataan Maijun kanssa vakituiseen niin kauan kun ollaan täällä. Tähtitekniikalla alkaa myös agilityn pohjataitokurssi pennuille, jota Maiju pitää ja mennään sinnekin. Jonkun sortin arkitottisporukaankin pitäis varmaan mennä.

Ja eilisiin ryhmätreeneihin Muskan kanssa:


Treenit piti poikkeuksellisesti Maiju. Eka kierroksella tehtiin rataa 3.-19. Vettä tuli saavista kaatamalla, joten jätettiin puomi varmuuden vuoksi suorittamatta. Veteli 4.hypyn päällejuoksun ihan alkuunsa ohi, koska en ohjannut takaakiertoon kunnolla. Hyvällä ohjaamisella jees. 8:lle ja 9:lle tein valssit. 9. valssi meinasi mulla valua liian pitkäksi ja sitäkin korjailtiin. Putken jälkeen persjättö, 12.hypylle irrottaminen, 14.putkeen irrottaminen ja persjättöön 15.hypyn taakse. Ehdin tehdä hyvin myös 16.-17. väliin persjätön tai valssin. Niisto 19.:sta tökki. M jäi myös nuhjuamaan putkeen jotain monta kertaa - siellä oli varmaan jotain tosi jännää. Toinen kierros me sitten hetsattiin vauhtia pätkillä 12.-17. ja 3.-7. Vauhti alkoi löytyä sieltä, mutta ei se kyllä parastaan antanut vieläkään. Pitää vaan antaa sille aikaa taas tauon jälkeen ja pitää treenit hauskoina.

Sinnin oli tarkoitus jäädä kotiin, mutta koska Atte lähti kattoon pesistä ja koirat oli olleet koko työpäivän jo yksin (paitsi että ne oli aamupäivän mun kanssa maastokeikalla), niin en raaskinut jättää sitä sitten kuitenkaan. Se pääsi tekemään kentälle vähän sitä estefokustreeniä yhdellä hypyllä. Koira istumaan esteen taakse, heitin palkan toiselle puolelle ja sai lähtöluvan kun katse oli esteeseen (palkkaan) eikä muhun. Alkuun se meinasi häipyä väkisin naapurikentälle jossa treenattiin ja oli takuulla jotain hauskempaa. Hyvin meni sitten, kun alkoi keskittyä. Iltaruualla treenattiin vielä kentän ulkopuolella paikallaoloa istuen ja maaten, luoksetuloa paikallaolosta, ja vähän sylkkäriä ja poispäinkäännöstä. Keskittyi kivasti, vaikka kentältä kuului ääniä.

Kauheita romaaneja tulee nyt näistä postauksista, ja tiuhaan tahtiin. Huomaa että kesä kaikkine härdelleineen on ohi, kun treenipäiväkirja alkaa täyttyä :D Laiskottelu ja koirien pellossa eläminen loppu NY. Tosin viikonlopuksi me lähetään omalla porukalla mökkeilemään :P

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti