maanantai 24. marraskuuta 2014

Kisajännityksestä

Nonnih, nyt on taas käyty haistelemassa kisafiiliksiä. Käytiin tekemässä Muskan kanssa hyppy- ja agirata Ojangossa viime lauantaina, tuomarina uusi tuttavuus Vesa Sivonen. Agirata taisi tosin olla hyvin pitkälti päivän toisen tuomarin, Katarina Virkkalan käsialaa.
Hirveetä oli!

Me ollaan kisattu minimaalisen vähän viimeisen vuoden aikana. Siinä oli vähän "kaikkea". Kattelin, että lokakuusta 2013 tähän mennessä 14 starttia ja sm- ja piirinmestaruusjoukkueradat päälle. Kisjännitys oli taas harvan kisaamisen ja minkä lie muun vuoksi jotain jäätävää. Meinasin vallan kuolla ja jänistää koko hommasta. Edellisenä päivänä jo ahdistus hiipi niskaan, eikä tosiaan helpottanut kisapäivän aamuun. Ihan älytöntä, tiedetään, mutta enpä sille oikein tunnu mahtavan mitään. Jännittäminenhän on ollut mukana matkassa aina, ja se on osaltaan vaikuttanut siihen kisoissa käymiseenkin. Sain sen kuitenkin jo aika hyvin hallintaan, ja käytiin (mulle) aika paljonkin kisaamassa. Eikä se enää ollut paha ollenkaan. Mutta sitten kun se kisaaminen jäi vähemmälle ja sitten tämä ympäristö muuttui ja mitä lie, niin sieltähän se aalto taas pyyhkäisi. Mulle auttaisi, että kisaamassa käytäisiin kohtuu säännöllisesti, mutta osittain olosuhteiden pakosta kisakeikat on harventuneet. Jospa nyt taas sitten ryhdistäydyn, kunhan koira pysyisi kunnossa ja kun huomasin, että selvisinkin taas kerran hengissä. Multa on kysytty, että mikä sen jännityksen aiheuttaa. Ja uus seurakaveri just tällä viikolla sanoi, kun asiasta avauduin, että ei uskoisi ollenkaan. En minä osaa edes oikeen vastata, että mistä se tulee. Ehkä se on sama, kuin etten tykkää esiintymisestä. Vaikka tajuaisinkin, ettei meidän tepsuttelua siellä kukaan katso tai arvostele (paitsi tuomari :P), niin silti. Ei mulla mitään tulospaineita ole, että pitäis niin hitokseen onnistua että ahistaa. Kun menen koiran kanssa radalle, niin se jännitys katoaa tai ainakin hälvenee keskittyessä. Se etukäteen oleva tunne on kaikista kurjin. Sinänsä kuitenkin tykkään kisata, loppujen lopuksi. Pitää taas vain kiusata itseään sen verran, että siihen tottuu.

Niistä kisoista sitten. Hyppyradalla hyllytin ihan käsittämättömässä kohdassa. Jos joku olis tilastoinut hylkäyksen aiheuttaneita paikkoja, olen varma että me oltaisiin ainoat joiden merkintä ois siinä kohdassa! Harmi, kun ei piirrustuksia ole löytynyt mistään. Muuten oli oikeen hyvä ja sujuva rata. Siellä oli aika tosi monta muuta kohtaa, missä sen hyllyn olis helposti voinutkin ottaa. No, kiva että ne vaikeat kohdat onnistui :D Vauhtikin tuntui kivalta. Agiradalla tehtiin nolla, etenemä taisi olla 4,1 m/s joka on Muskalle hyvä. Silti radalla tuntui, kuin oltais juostu tervassa. Omatkin jalat oli tonnin painoiset. Olis varmaan ihan viisasta syödä itekin edes mm. jotain, kun nuo kisapäivät on kuitenkin aika pitkiä. Olin kyllä maaliin tullessa varma, että A:n alastulosta napsahti vitonen. Joko se osui siihen just ja just, tai sitten tuomari oli armollinen. Joka tapauksessa ennakkoasetelmista huolimatta oli hyvän mielen päivä! Ja oon jopa katsellut kisakalenteria sillä silmällä, että tämän vuoden puolelle olis kiva käydä kisaamassa muutama rata lisää.

Omatoimitreeneissä on sitten Muskalle vähän palauteltu taas kontakteja. Sinni on ollut oikeen pätevänä A-qilityn treeneissä, ja samoja harkkoja oon pyrkinyt tekemään sitten itseksenikin sen kanssa. Estefokus alkaa paranemaan pikku hiljaa, kun se ei pääse lähtemään liikkeelle ennen kuin katse on esteessä. Se hetki vaan saattaa olla niin nanosekuntin mittainen, ja pelkkä silmämunien kääntäminen, että melkosta kyttimistä on oikealla hetkellä vapauttaminen. Viime viikolla tehtiin hyppyrinkiä viidellä hypyllä sekä keinua apureiden avulla. Keinulla on aiemmin tehty vaan bang gamea ja sitten Sinni on alkanut tarjota siihen asentoa. Tänään jatkettiin omin päin tuota ringin tekemistä. Aika makeesti se hakee hyppyjä ja kestää sivuetäisyyttä, kun pääsee liikkeelle (treenin määrään nähden ainakin). Samaan treeniin pääsi myös Muska irtoamaan ja hakemaan hyppyjä. Toisella kierroksella Muska sai vauhtirällää ja kepeille hetsaamista. Sinnin aivot pääsi myös irrottelemaan hyppy-putkisuoralle, kun se keskittyi niin kovin eka kiekalla ja pystyi laskea kierroksia hienosti. Mutta onhan se melekonen värkki.

Esteistä on tutustuttu myös pussiin ja muuriin. Puomilla se on tehnyt 2o2o:ta puomin laudan ja minipöydän avulla. Ohjaajan jahtaamista pyritään välttämään. Kyllä se tänäänkin huiteli kerran putken ohi mun perään, kun lähdin liikkumaan liian sutjakasti. Kovaa se menee. Ja on ihan huikean onnellinen.

Ai niin, kummatkin tytöt kävi viime viikolla myös hieronnassa, Muska toista kertaa samalla hierojalla ja Sinni eka kertaa kunnolla käsittelyssä. Se oli viimeksikin mukana, lähinnä harjottelemassa rauhottumista, ja ajatus oli, että vähän lopuksi sitäkin lääpittäisiin, että tottuu käsittelyyn. No sillekin sitten päädyttiin varaamaan oma aika seuraavaksi kerraksi, kun takareisissä oli aika reippaasti kireyttä ja niskan seutukin vähän jumissa. Olettaisin, että vetäminen on syynä tähän. Se on nyt sitten joutunut olla valjaissa aina jos vähän pidemmästi hihnassa mennään. Ja oon ruvennut natseilemaan sen vetämisen kanssa enempi. Joka tapauksessa, Muskan ruoto oli paremmassa kunnossa kuin viimeksi. Tokihan se jumissa oli, mutta ei mitenkään hälyyttävästi. Takapää tuntui olevan kipeähkö ja kireä. Sama juttu oli Sinnilläkin, siis reisilihakset ihan kireät. Niskan seutu olikin aika ok. Oli vähän operoimista, että sen sai hierottua, lopetettiin siihen kun se itse älysi rauhoittua. Plussaa sinänsä, että Muskan vuorolla se ihan itse rauhoittui nukkumaan! (Siis jossain vaiheessa, kun totesi ettei muutakaan ole tarjolla...) Tuota rauhottumista se jopa itse tarjoaa treeneissäkin nykyään välillä kun muut treenaa, sitä on siellä aika paljon treenattukin. Hieronta teki Sinnille tehtävänsä, sillä se oli omituisen rauhallinen loppu päivän ja illan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti