torstai 22. lokakuuta 2015

Hurja tätikoira, tuskanhikee ja kontaktitsekkaus

Petellä maanantaina, jo valmiiksi kylmänhiki päällä kun edellisviikon epäonnistuminen oli apinana niskassa.


Me tehtiin Sinnin kanssa tätä rataa tonne kasiputkeen saakka. Tässäkin nyt oli vähän kaikenlaista, mutta lopputulemana oli hyvä mieli, kun sain semmosen hyvän fiiliksen, onnistumisen ja jopa pienen oivalluksen aikaiseksi.

Tässä Pete nyt sitten alkoi puristaa sitä rytmitystä musta pihalle. Rytmittäminen tuli vastaan jo kolmosella. Mä tein ensin omin päin 1.-5.pätkän kauhealla kiireellä ja juoksemisella, jolloin koira lähti jo kolmoselta neloselle kääntymään aika pitkällä kaarroksella, ja se näkyi sitten jo vitosen valssissa. Ensin hinkattiin alun niistoa kakkoselle paremmaksi. Mun niisto lähtee pakittamaan, jolloin luonnollisesti koirakin kääntyy pitkäksi. Ja edelleen, se rohkeampi liikkeelle lähtö niistoihin. Ja katso sitä koiraa. Ajatusleikkinä, että ohjaajan ja koiran välissä on kuminauha, jolla vedät koiran mukaasi esteeltä oikealle linjalle. Ei sitä väistetä, vaan lähdetään liikkumaan sitä linjaa pitkin itse. Kolmoselle piti tehdä se rytminmuutos, ettei ampaise pitkäksi, ei tarvi sinne säntäillä. Sitten alettiin laitella mun aivoja kuntoon 5.-7.esteille. Sielläkin turha auttaminen ja juoksentelu vailla rytmiä aiheutti höpöhöpöä ja toki mä tuijotin tuota putken suuta sillä mielellä, että sinne koira menee ja apua, äkkiä seiskaa kohti. Vähän samaa probleemaa siis kuin edellisviikolla. Mutta tietty se hätäinen rintamankääntäminen kohti seiskaa ja sinne juokseminen juurikin sen sai aikaiseksi. Kun rintama oli kohti kutosen laskeutumispaikkaa, niin Sinni kääntyi varsin kauniisti oikealle linjalle ja haki seiskahypyn ihan itse. Laskettiin askeleita vitosen valssista seiskan valssille, ja niitä tarvittiin semmoset kahdeksan kappaletta. Mä otin aika monta enemmän :D. Tässä testattiin sitten mun koulutuksen vuoksi sellaista, että ohjaisin koko höskän kutakuinkin paikaltani. Että tajuaisin, ettei Sinni tarvitse mua juoksemaan ja auttamaan sitä, kun se hakee esteitä ihan itse. Voi miten hienosti se tekikään työnsä, kun mä en häirinnyt sitä <3! Loppuun tehtiin kokonaisina näillä ajatuksilla alusta kasiputkelle, ja saatiin hieno pätkä siitä. Ja taas pohdiskeltiin, että no miltä se tuntui, ja oliko kivempaa ja seesteisempää ilman paniikkijuoksentelua. Olihan se, ja koira teki just hyvin kun sitä ohjattiin ohjaamalla ja rytmittämisellä eikä juoksemalla. En voi yhtään väittää vastaan siinä, etteikö Pete olisi täysin oikeassa. Tietysti mun pitää sen kanssa juostakin, mutta ennen kaikkea tuo kaikki muu on tärkeää. Mulle toitotettiin sitä, että koska olen onnistunut tekemään hyvän pohjatyön koiran kanssa, niin siihen pitäisi luottaa ja antaa sen tehdä, muuten se kaikki menee ihan hukkaan. Nih. Tyhmä ihminen. Se laittaa mut aika koville välillä, mutta siihen on ihan oikea syy, ja sillä tavalla ehkä opinkin jotain. Toivoa sopii ainakin.

Tiistain rally-tokossa Muska oli ihan hurjana. Tulkitsisin, että se on aika onnellinen, kun pääsee kerran viikossa ihan omiin harkkoihin. Se veti jo pihalla hallille päin ihan onskuna, ja kentälle mentiin nelivedolla. Se myös piippasi odotellessaan omaa vuoroaan, vispasi häntäänsä ropelina omalla vuorollaan ja teki ilmavia ilopomppuja. Hassu tätikoira <3 Radalla se esitteli myös omia ratkaisujaan liikkeistä, koska oli vaan niin siistiä ettei malttanut odotella ohjeistusta. Eteentulosta äkkiä sivulle hyppyloikalla ja istumaan ja maahan. Ja koko ajan se tuijotti mua silmät lautasina ja iloa säteillen. Ei siinä joutanut käskyjä antelemaan! Tuli itellekin niin hyvä mieli, kun se oli niin riemuissaan ja tohkeissaan. Kouluttajakin sanoi, että liikuttavan ylpeänä ja onnellisena kehuista se teki hommia. Mulle on ihan se ja sama, vaikka se tekisi vähän väärinkin, kunhan sillä olisi aina noin kivaa. Se kun on meillä pointtina koko hommassa. Mun pitäisi ratasuorituksessa muistaa sovittaa oma vauhti koiran mukaan, tulee mentyä vähän turhankin kovaa vauhtia.

Ihanaa kyllä, että ollaan löydetty laji, jossa Muska pääsee touhuamaan, josta se tykkää ja jota voidaan jatkaa niin kauan kuin koiralla virtaa riittää. Se tekee kokonaisen radankin aika kivasti jo ilman välipalkkaa, mikä on erittäin jees niitä harvakseltaan olevia kisoja mitä tullaan käymään. Seuraavat onkin tämän kuun lopussa.

Valmennusryhmän teemana oli tänään tsekata kontaktien tilanne. Pidemmällä olijoille oli tarjolla rataa, jossa monenmoista viritelmää ja vaikeutta kontakteille, mm. erottelua kera putkien, kulmia yms. Me katsottiin ensin Sinnin kanssa, missä kontakteilla mennään. Naureskelinkin alkuun Melissalle, että oon vähintäänkin yhtä utelias näkemään, missä tosiaan mennään - kertonee jotain siitä, onko niitä treenattu. Enpä edes muista, koska viimeksi olisi päästy keskittymään kontakteihin kunnolla - oisko niitä pikaiseen treenattu ennen niitä ekoja kisoja Janakkalassa. Omatoimitreenaaminen on ollut viime aikoina aika lailla nollassa, joten eipä sitten ole kontaktejakaan tullut tehtyä.

Puomi: eka toistolla rupesi säheltämään alastulolla. Sitä täppäilyä. Olikohan jopa, että pysähtyi eka niin, ettei tassut olleet maassa ja rupesi sitten sorvaamaan sitä asentoa hepulissaan. Ei saanut palkkaa, ja otettiin uudestaan. Palkka jäi alastulolle odottamaan. Lähti vauhdilla, tuli alas "ihan ok" mutta ei täysillä. Etupalkka ei kuitenkaan saanut kytistelyä aikaan, ja tuli 2o2o:hon suoraan. Tehtiin useampikin toisto, jotka tuota ihan ok-luokkaa. Kesti myös hienosti mun matkan jatkumisen kovalla vauhdilla.

A: parempi kuin puomi, tuli alas saakka kovempaa. Lisävauhti ei tässäkään haittaisi. Kesti liikkeen hyvin.

Keinu: oli ihan hukassa ja kukkuu alkuun. Ei laittanut eka tassuja maahan saakka. Sama sohlaaminen kuin puomilla. Ei hyvä. Rauhottui sinne asentoon sitten itse. Tästä kehut ja pois. Jatkossa voisi ehkä palkata joko kehuilla tai ei niin superpalkalla, eli namilla jos rupeaa ton sohlaamisen, mutta tajuaa itse sitten korjata asennon. Muutaman huonon jälkeen tuli se "ihan ok". Tässäkin sitä vauhtia ja varmuutta kaivattaisiin.

Saatiin Melissalta kotiläksyksi palata vähän muistelemaan sitä asentoa sinne alas ja etenkin sitä, että sinne mennään täysiä. Puomilla alastulolle pyöräytystä siivekkeen kautta, ja siitä nopeaa vapautusta putkeen ja suoriltaan uutta rundia. Useampi kierros, jossa saa hyvin vauhtia ja riemua putkesta. Välipalkkoja sitten siitä. Heiteltiin treeneissä jo puomin alastuloa sivusta ja nopealla vapautuksella (jes+namipalkka) ja se meni hyvin. Sitä pitää vaan vahvistaa ja sitä kautta rakentaa se varmuus koiralle, josta se vauhtikin tulee.

Keinulla mennään myös sinne bang gameen takasin ja siellä sama homma, eli nopeita suorituksia ja vapautuksia (jes+namipalkka, välillä superpalkka). Tätäkin kokeiltiin, ja meni hyvin. A:lle voi myös tehä niitä sivulta lähetyksiä.

Näistä sitten aletaan varioimaan niitä häiriötreenejä mukaan, kun alkaa mennä vauhdilla sinne kontaktille. Olihan se mulla tiedossa, että kontaktit on vaiheessa vielä, joten eipä haittaa. Niiden treenaaminen on ihan kesken vielä, eikä ole edennyt ihan ajatuksen mukaan juurikin tuon omatoimitreenaamisen vähyyden vuoksi. Ja kun joskus viimeksi semmosta on päästy harrastamaan, on vielä kontakteja suurempana murheena olleet kepit, joten varmaan estetreeniaika on mennyt enempi niihin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti