maanantai 16. marraskuuta 2015

Viikkotreenit ja Maijun hyppytekniikkaa - jee!


Maanantaimasiksia (:D) hakemassa Petellä tuollaisen radan merkeissä. Numerot jatkui tosta jotenkin, mutta en katellut niitä tämän pidemmälle. Me aloitettiin hinkkaaminen jo kolmosen valssista, joka oli mulla taas ihan mitä sattuu ja koira liiteli käännöksen pitkäksi. Saisin luottaa siihen, että Sinni kyllä lähtee tuolle hypylle ilman sen suurempia apuja, mun huoli olis tehdä se valssi ajoissa valmiiksi, koska se kääntyy myös heti sitten kun se saa asiasta tiedon. Ei tartte mitään tyrkkäyksiä tehdä. Vitosen päällejuoksu ei onnistunut kertakaikkiaan millään. Me tehtiin sitä niin, että lähetin sen tuolta nelosen puolelta kolmoselle valssiin, jotta ei tuntuis että on kiire. Tuli läpi ohjauksesta. Tehtiin tonne vitoselle semmostakin, että Pete käski mun käydä kurkkaamassa koiraa riman päällä ja sanomassa sille "PÖÖ" että menisi mulla jakeluun, että ehdin tehdä siellä vaikka ja mitä. Ja että se rytmitys tulisi oikeaan kohtaan. Oli ihan tuskaa. Treenikaveripa sitten huikkasi kentän laidalta Petelle, että näytä koiralla tuo kohta. Ja Petehän näytti - tai yritti. Mutta ei se siltikään onnistunut. Eli koira ei vaan osaa sitä, vaan lähtee kilpajuoksuun mukaan ja tulee ohi esteestä. Päällejuoksu meidän treenilistalle siis ihan omana juttunaan, ja ei tehty tätä enempää. Jatkettiin putkesta kepeille saakka. Kasilta koira tulee suoraan 9.hypyn linjalle, joten oma ajatus voi mennä jo kympin niistolle. Mun eka oli turhan epämääräinen, ja toinen virhe mun niistoissa on se, että liike siitä lähtee taaksepäin liikaa kun pitäis liikkua sitä linjaa seuraavalle esteelle. Tän tajusin jopa ihan itse :D. Tätä sitten vähän fiksailtiin. Kepit meni hyvin. Loppuun saatiin siis onnistuminen ja hyvä mieli.

Siltikin mulla alkaa vahvistua fiilis, että tarvin taukoa näistä treeneistä. Nyt kun tulee kaksi kertaa viikkoon ohjattuna treeninä meille (tai mulle) aika vaikeita asioita ja semmosta pikkutarkkaa touhua, niin alkaa vähän tuntua että se on just nyt liikaa. Oon ollut jotenkin ihan lukossa nyt näissä maanantain harkoissa, ja etukäteen jo on ollut vähän semmonen latistunut fiilis. Tämän kahden ohjatun lisäksi ei viitsi juurikaan käydä omatoimisesti treenaamassa, ja meillä olisi kyllä aihetta käydä tekemässä estetreeniä. Luulempa siis, että ei jatketa vuodenvaihteen jälkeen tässä ryhmässä, kun näitä on sovittuna jäljellä joulukuun puoliväliin saakka. Pitää katsoa sitten, mikä on fiilis ja katsoa jatkoa.

Valmennusryhmän valssisulkeiset oli ihan mielettömän hyvä, motivoivat ja hyvän fiiliksen treenit. Samalle pohjalle ois ollut myös takaakiertotreeniä, mutta tätä vain tehtiin.



Ensin aloitettiin näyttämällä omat valssit. Mun perisynnit tuli oikein hyvin esille: hätäisyys, eli liian pikainen esteenlukitus/huitaisu ja ohjauksen veto pois = kielto. Ja sitten se toinen, eli peruuttelu :D. Alettiin duunailla siis ensin näitä paremmaksi. Aika hyvin sainkin Melissan neuvoilla ja kovistelulla paremmat valssit aikaiseksi. Rauhallisuus siihen esteelle ohjaamiseen, katse koirassa liikkumaan kohti linjaa seuraavalle esteelle. Niinku se eka askel heti sieltä sitten oikeaan suuntaan. Kivasti alkoi koira kääntymään valsseihin ilman turhaa kaarratusta, kun se tiesi minne ollaan menossa.

Toiselle kierrokselle otettiin opetteluun yhden käden valssit. Ite olin ihan huuli pyöreänä, että miten se semmonen multa onnistuu. Mutta aika hienosti! Ja oli tosi toimiva juttu myös Sinnille. Tässä tosin oli vähän tuota peruuttelua multa myös mukana. Mutta kuitenkin kokonaisuutena ohjaus, jonka voisi hyvinkin ottaa treenin jälkeen käyttöön ainakin tällaisissa loivemmissa käännöksissä. Ajoituksen sai jotenkin jopa paremmaksi kuin tavallisella valssilla. Hyppy käytiin siis merkkaamassa esim. neloshypyllä oikealla kädellä ponnistuspaikalle sieltä kohtaa josta itse lähdettiin seuraavalle hypylle. Vaikea selittää tätäkään asiaa kirjallisesti. Sinnille ei tarvinut mennä kovinkaan lähelle sitä tekemään jotta se luki käännöksen ja teki melko optimaalisia linjoja. Jee miten hyvillä mielin lähdettiin kotiin!


HYPPYTEKNIIKKAKOULUTUS 14.11.

Lauantaina oli sitten luvassa treeniviikon kohokohta, kun oltiin Tähtitekniikan Maijun hyppytekniikkakoulutuksessa. Itse Maijua meille pyysin kouluttamaan. Alkuun oli muutaman tunnin luento, jonka anti oli todella hyvä ja tärkeää asiaa. Jokaisen aksaajan kannattaisi osallistua vähintäänkin aihetta käsittelevälle luennolle! Vaikka mäkin olen joskus samantapaisen Maijulta kuullut kun aikoinaan Muskan kanssa oltiin projektiryhmässä, ja vaikka yksäreitä on treeneihin otettu, niin oli itsellekin taas hyväksi kuulla nämä asiat.


LUENTO

Pääasioita ja mieleen jääneitä juttuja luennosta seuraavassa.

Hyppääminen on aina koiran vastuulla, ja sillä on edellytykset ratkaista hyppäämiseen liittyvät asiat. Hyppytekniikkatreeneissä koiran annetaan itse ratkaista tehtäviä.

Ohjaajan vastuulla on mm. koiran kouluttaminen sekä se, että ohjaus on sellaista, että koiralle annetaan parhaat edellytykset tehtävästä suoriutumiseen. Myös koiran fyysisen kyvykkyyden rakentaminen ja ylläpito on ohjaajan vastuulla.

Koiran tulee olla terve, terverakenteinen ja normaalipainoinen!

  • lähes kaikkia koiria täytyy rakentaa fyysisesti: syvät lihakset (tasapaino), pinnalliset lihakset (voima)
    • syviä lihaksia voi treenata jumppaamalla, pinnallisia mm. laukkatreeni metsässä
    • riittävä huolto on myös tärkeää - riippuu koirasta, paljonko ja millaista huoltoa se tarvitsee
Hyvä hyppääjä
  • koirissa on myös luontaisia hyppääjiä, mutta useimmiten se on opittu taito
  • hyppääminen on monipuolinen ja haastava tehtävä, joka vaatii mm.
    • fysiikkaa
    • arviointikykyä
    • rohkeutta
Hyppytekniikkatreenin tavoitteena on
  • että koira oppii ratkaisemaan hyppäämiseen liittyvät kysymykset
  • vauhti ja virheettömyys
  • turvallisuus
  • innokas, itsevarma, iloinen ja itsenäinen koira

Hyppäämisen osataidot

1. reitti esteeltä toiselle
  • miten estettä lähestytään, mistä tullaan ja minne ollaan menossa
  • sujuva ja nopea reitti
  • osaava ja motivoitunut koira yleensä valitsee itse optimaalisen reitin
2. etäisyyden arviointi
  • laukka-askelten määrä ja pituus esteiden välillä, reitistä riippuen
  • ymmärrys omista voimista ja taidoista
  • rohkeus ja itseluottamus
  • motivaatio ja mm. alusta vaikuttavat
  • ongelmana vaikea korjattava!
3. ponnistuspaikka
  • vaihtelee koiran taidon ja voiman ym. sekä reitin mukaan
  • koirakohtaiset mieltymykset vaikuttavat
  • mitä lähempää koira ponnistaa, sitä raskaampaa se on sille --> hyppykulma muuttuu
4. painonsiirto
  • koiran tulee siirtää paino takaosalle jotta ponnistus on mahdollisimman tehokas
    • usein koira haluaisi ponnistaa etupäällään
  • tyypillisin ongelmakohta, opeteltava taito
  • osa koirista ei tiedosta takapäätään
5. hyppykulma
  • millainen hyppy: hyppykulma, laaka vai käännös --> lähestymisvauhti, vartalonhallinta ja painonsiirto
6. korkeus
  • monelle ohjaajalle "ongelmajuttu", koiran mielestä kuitenkin helpoin arvioida
  • agilitytreeneissä tulisi muistaa vaihdella rimankorkeuksia, esim. ratatreenissä maksilla voi olla rimat 35-65 cm ja kaikki hypyt eri korkeudella. Näin koiralle tarjotaan muuttuvia ärsykkeitä, joutuu pitää keskittymisen ja mielenkiinnon arvioinnissa ja lisää huolellisuutta
  • hyppäämistä ja huolellisuutta tulisi palkata, usein hypyt on se vähiten palkattava juttu verrattuna esim. keppi- ja kontaktitreeniin
  • koira ei tiputtele rimoja tahallaan, eikä siitä saisi rankaista. Riman tippuminen on yleensä seuraus jostain jo aiemmin tapahtuneesta virheestä 
    • jos koiralla menee "kuppi nurin" / räjäyttelee esteitä tai räiskii rimoja liian korkean vireen vuoksi, silloin asiaan puututaan viheltämällä peli poikki
7. tasapainoinen alastulo
  • etupää ottaa hypyn alaspäin - huono alastulo kuluttaa koiraa
  • etupää rasittuu agilityssä takapäätä enemmän
  • huono laskeutuminen on helppo arvioida esim. kuuntelemalla: koira puhahtaa "ilmat pihalle" laskeutuessaan
  • etupään hyvät syvät lihakset ovat tärkeässä roolissa alastulossa, samoin koiran rakenne (kulmaukset)
  • takapäällä ponnistaminen on merkittävää, jotta alastulo onnistuu

Harjoittelusta:

Hyppytekniikkaharjoitteet opettavat tekniikan koiralle. Koiran annetaan suorittaa tehtävät rauhassa eikä sitä auteta.
Palkataan aina kun koira yrittää, virheen tapahtumista ei estetä, ei kielletä eikä toruta.
Taitotason kasvaessa vaikeutetaan tehtäviä - esim. vauhtia ja liikettä lisäämällä

Jos koira epäonnistuu 2 kertaa, harjoitusta helpotetaan. 3-4 hyvän toiston jälkeen vaikeutetaan. Vaihtelevuus on tärkeää, jotta koira ei ala kaavoittamaan tehtäviä ja tylsistymään.

Harjoittelun voi aloittaa jo n. 4-6 kk ikäisen pennun kanssa speed pumpeilla, joilla tehdään 8-10 kk saakka. Se riippuu koiran kehityksestä.

Harva koira on hyppäämiseen suhteen kisavalmis 18 kuukauden iässä.

KÄYTÄNNÖN HARJOITUKSET

Yleisesti ottaen Sinnille lelupalkka on parempi kuin namipalkka. Namilla tekee kovin paljon kiltimmin ja myös pää nousee ylös. Lelulla asento on parempi. Treenejä tulisi tehdä niin, että ohjaaja on koiran takana, koska lähtöasento painuu alaspäin. Ylipäätään lähtöasentoon tulisi myös treeneissä kiinnittää huomiota!

Perussarja

5 hyppyä, välimatkat 6 jalkaa. Rimat 15 cm. Speed pump 4 jalkaa eka esteestä (?).

Sinnille tehtiin
normitoistot paikaltaan speed pumpin takaa
vauhdista pyöräyttämällä
ohjaajan juostessa eka rimalta
ohjaajan aloittaessa 4. hypyltä ja siitä juosten

Set point

Tavallinen hyppy ja okseri, 6 jalan väli. Okserin väli 1,5 jalkaa.
Lähtö mahdollisimman läheltä hyppyä. 1.hypyn rima 15 cm.

Korkeudet okserissa 5 cm erolla, Aloitus esim. 35 cm-40 cm, rimojen nostot ja laskut tehdään eri mitoilla - esim. nostetaan 5 cm kerrallaan 65 cm saakka, ja lasketaan takaisin 10 cm kerrallaan takaisin aloituskorkeuteen.

Etäisyyden arviointi

Speed pump, 4 hyppyä, etäisyydet 4 jalkaa - 6 jalkaa - 6 jalkaa - 9 jalkaa. Viimeistä väliä kasvatetaan 2 jalkaa kerrallaan 21 jalkaan, takaisin lähtöväliin 3 jalkaa kerrallaan.

3 ensimmäistä rimaa 15 cm, viimeinen esim. 40 cm (ei niin väliä, kunhan on hypättävää)


Miten ne treenit sitten meni Sinnin osalta? Oikein hyvin! Maiju oli tyytyväinen siihen, kuinka hyvin se on kehittynyt hyppääjänä sitten viime kerran kun on meitä kouluttanut kesällä. Vähän semmoista räiskimistä oli ehkä näkyvissä, mutta treenien edetessä alkoi selkeästi keskittyä paremmin. Siitä ihan näki kuinka se ajatteli! Kropan asento on parantunut huomattavasti ja painunut alas - ei siis pompi enää niin paljon pää ylhäällä ja käyttää takapäätään paremmin. Set pointissa korkeilla rimoilla keräsi jalkojaan mahan alle, mutta siitä ei tarvitse ottaa ressiä. Tuo lähtöasennon kotkamaisuus on semmoinen juttu, mihin tulee kiinnittää huomiota. Että istuisi ryhdikkäästi ja suorassa. Tätä voi treenata myös käyttämällä takapalkkaa sekä etupalkkaa yhtä aikaa. Hyppytekniikkatreeneissä seisomalla itse koiran takana, ja aloittamalla treenin eka hypyn edestä suoraan ja siihen vähän korkeampi rima.

Oli hyvät treenit ja kiva päivä. Sinnikin alkoi jopa näyttää väsymisen merkkejä viimeisellä kierroksella ja käydä maahan odottelemaan omatoimisesti! Siitä sen näkee, kuinka raskaita sekä henkisesti että fyysisesti nämä harjoitukset on koiralle. Jatkossa me tullaan ottamaan Maijulta yksäreillä tsekkauksia ja ihan oikeasti nyt täytyy alkaa reipastua itsekseen treenaamisessa. Olikin jo puhetta ryhmäläisten kanssa, että voisi sopia yhteistreenejä niin tulisi tehtyäkin.

Tuossa vielä toistoja viimeiseltä kierrokselta, eli etäisyyden arviointia. Tässä vaihettiin mun paikka koiran taakse, ja myös siirreltiin palkan paikkaa. Eka rima on nyt korkeammalla, jotta joutuisi korjata asentoaan. Alkaa jo ylimääräinen hippalointi hiipua :D




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti