tiistai 29. maaliskuuta 2016

Onnistumisen taito ja kun sitä ei ole

Näyttää tämä treenipäiväkirjan päivittely olevan vähän laiskan puoleista.

Tässä välissä on käyty kisaradoilla hakemassa taas sitä arvokasta kokemusta viiden radan verran. Kouvolassa Johanna Nybergin radoilla ja JAUn hallilla pari rataa Mikkilää. Noihin viiteen rataan mahtui yksi vitosen keppivirherata, keskeytetty pimahdusrata, rimojenlentelyhyppäri, keskeytetty keinunuusimisrata ja hyllytetty rengassekoilurata. Mitäpä tästä nyt muuta sanoisi. Mukavasti erilaisia syitä, miksi tulokset ei kerro meidän osaamisesta kovinkaan hyvää. Ei vaan osata onnistua, tai ei vaan osu kohdalleen.

Näiden kaksien kisojen välissä pyysin ja sain neuvoja tuohon vireriehumiseen. Niistä varmasti tärkein oli se, että täytyy sisäistää ja hyväksyä se, ettei mulla ole helppoa ja rauhallista kisakoiraa, enkä tule sellaista saamaan. Se auttaa suhtautumista koiraan kisapaikalla, kun en hermostu siihen tai ainakaan näytä hermostumistani koiralle.

Kouvolan kisoissa Sinni kävi tosi kuumana, kun sen itselleni otin juuri ennen omaa vuoroa, ja se möykkäsi ja riekkui siihen saakka, että laitoin sen lähtöasentoon. JAUlla tilanne oli paljon parempi, ja se mun mielestä myös näkyi radalla. Keskityin itse siihen omaan mielentilaan ihan tosissani, ja meno tuntui rauhallisemmalta - tuskin se varsinaisesti oli sitä, mutta se oma psyykkaus vaikutti siihen fiilikseen. Hilluminen radalle mennessä selvitettiin yhdellä ärähdyksellä. Tein myös ohjaussuunnitelmat rohkeammin ja epäonnistumista pelkäämättä. Itse ratahan sujuikin varsin mallikkaasti.

Mitä tässä nyt pitää treenata: sitä, että koira oppisi tekemään työtä huolellisesti myös kisatilanteissa. Ja sitä opetellaan sillä, että treenataan siinä korkeassa vireessä. Kuumennetaan se siihen tilaan treeneissä eri keinoin - Sinnille jo aika hyvä konsti on se, että se näkee toisia radalla ennen omaa vuoroaan. Toimi näköjään aika hyvin :D Treeneissä ja kisoissa toimiminen ja säännöt samanlaiseksi: palkkauksen vähentäminen (pidempiä treenipätkiä), lähtöön samalla tavalla, ymym. Ja nollatoleranssi - jos kuumuminen aiheuttaa kontakteilta karkaamista tai rimojen tiputusta, homma seis.
Yksi viisaus oli myös se, että mun täytyy opetella ohjaamaan sitä koiraa, joka mulla on, eikä yrittää muuttaa sitä. Huomioida sen ominaisuudet ja elää sen mukaisesti.

Treenejä tässä on ollut useammat välissä, joten ne muistiin lyhkäisesti.

Valkkuryhmässä on tehty tämmöstä:

Itse juoksin tätä treeniä flunssaisena ekan pätkän ja annoin treenikaverin mennä Sinnillä toisen kierroksen. Sinnin virettä hilattiin tappiin katselemalla edellisen koirakon suoritusta. Hyvin nousi :D Me tehtiin tätä pätkissä 1.-7., 7.-15. ja hypättiin siitä tekemään tuo loppu 18.-25. Rimat oli 60 cm, mitä ei juurikaan olla treenitty. Ja puututtiin nyt jokaiseen riman tippumiseen. Omaan puolikuntoiseen juoksenteluun nähden saatiin hyvät treenit aikaiseksi. Kun katselin Merjan menoa Sinnin kanssa, niin siinäkin totesin, että tärkeä treenattava asia on tällä hetkellä takaakiertoihin lähteminen itsenäisemmin. Tämä näkyi lähinnä tuossa 4.esteellä, jossa saksalaisen tekeminen oli hankalaa, kun Sinni ei tehnyt takaakiertoa jos ohjaaja lähti jo liikkumaan.

Ja viime viikolla:
Hyvän fiiliksen treenit! 8.hypyltä valssilla kääntymistä sai veivata (lähti väärään päähän putkea) ja muutenkin noita käännöksiä paranneltiin (mm. 12.hyppy) mutta noin yleisesti ottaen ihan tosi hienoja ja onnistuneita pätkiä. Erityishurraat 10.esteen poispäinkäännös ja siitä kepeille putki leijeröiden sekä 21.keppien haku takaaleikkauksesta ja leijeröinti taas, kun mä vaan ohjasin oikein!

Viime viikolla oltiin Misankin treeneissä, joissa myös oli hyvä meininki ja onnistumisia.


Me tehtiin tämä rata MELKEIN nollana läpi treenin lopuksi. Se on paljon se :D 7.hypyn kielto ja 16.rima alas - ohjaajan virheistä, eli Sinni teki nollan. Tämä oli ratana meille sopiva, ei liian vaikea mutta treenattavaa piisasi. Alun valsseja tehtiin paremmiksi ja tehokkaammiksi. Puomi leijeröitiin, mutta ohjaajan piti olla huolellisempi tuolla seiskahypyllä valssin ohjauksen kanssa. Kasille tehtiin vastakäännös, samoin 16.hypylle, jolle vaihdettiin valssilla puolta putken jälkeen. 12.-13. väli - sekin onnistui, kun tein siihen kunnon valssin ja odotin että koira tulee välistä. Tehoa käännöksiin mm. 17.valssiin ja sitten tuota lopun keppikulmaa harjoiteltiin erikseen lopuksi sylkkärillä/poispäinkäännöksellä, kun alkuun tein sen toiselta puolelta käymällä merkkaamassa kepit.

Treeneissä on siis ollut nyt positiivinen viba, ja en voi väheksyä oman asennemuutoksen vaikutusta siihen. Kun olen päättänyt, etten anna virheiden nostaa ärsytystä, niin ainakin tuntuu että kaikki sujuu paremmin. Ja kyllä me kai kehitytäänkin koko ajan.

Kumpa vain se kehitys ja osaaminen olisi läsnä kisoissakin! On siellä ihan hirmuisesti hyvää, mutta myönnettäköön että aina se ei jaksa lohduttaa, kun tulokset on mitä on. Me ollaan tehty varmaan kolmekymmentä ykkösten rataa yhdellä nollatuloksella. Me ei oikeasti olla niin huonoja! Olisi ehkä helpompaa hyväksyä tämä epäonnistumisten sarja, jos ihan rehellisesti voisin todeta että me ei vaan osata tarpeeksi. Mutta kun ei tunnu siltä. Ei se silti auta muuta kuin treenata ja kisata, luottaa siihen että asiat naksahtaa kasaan niin, että pystytään tekemään parhaamme kisoissakin ja nuo ns. tilastovirheet poistuu. Oppia paremmaksi kisaajaksi psyykkisesti, siitä kai se on kiinni.

Oon odotellut Sinnin juoksuja jo tovin aikaa, jotta treeni- ja kisatauon voisi tähdätä samalle ajalle, mutta vaikka niitä ei tämän viikon jälkeen kuuluisikaan, niin jonkinmoinen tauko pidetään jahka tämän viikon treenit Ville Liukan kanssa on käyty. Pieni nollaus ja huokaisu on ehkä ihan paikallaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti