tiistai 14. kesäkuuta 2016

Nolla, nolla, me tehtiin nolla!

Pikapikapäivitys - koska me tehtiin VIDOIN nolla kisoissa! Oltiin sunnuntaina pitämässä lomaa agilityn SM-kisojen järjestämisestä, agilityn parissa tietenkin... Juostiin siis kolme rataa Johanna Wütrichin radoilla. Kisataukoa olikin kertynyt lähemmäs 3 kuukautta. Eka rata meni aika käsille, koska mä onnistuin myöhästymään rataantutustumisesta, eikä ohjauskuviot olleet oikein selvillä. Ja vaikka me treenattiin pihalla sitä JAU:n rengasta, jonka Sinni on vetänyt kehikon välistä monta kertaa, se teki sen taas radalla. Toiselle radalle sitten kasasin itseni ja keskityin siihen, että tehdään rauhallinen ja keskittynyt suoritus. Ojensin Sinniä ärähdyksellä lähdössä, kun se mölysi. Lisäksi merkkasin sen renkaan, jota käytiin treenaamassa ennen rataa taas. 

Seurakaveri oli kuvannut radan, se löytyy linkin takaa:

https://www.youtube.com/watch?v=6bcnjZrYmHU&feature=youtu.be
(toivottavasti se näkyy näin, kun ei ole julkinen).

Pieni hipaisu siellä tuli ennen keinua, josta kai olisi sen vitosen voinut antaa, valssi leviää liikaa. Tuota kohtaa mietin ennen tutustumista, että ehdinkö sen valssin sinne tekemään. Lisäksi keppien jälkeen hyppy oli suorassa linjassa putken kanssa, äänellä vielä varmistelin vaikka näkeehän tuosta videosta että se oli ihan turhaa, kun ohjauksella jo Sinni kääntyy oikealle linjalle. Mutta täytyy sanoa, että olin todella iloinen radan jälkeen. Onnistunut suoritus tuli totta tosiaan tarpeeseen! 

Viimeinen rata oli hyppäri, ja sen päätin vetää täysillä, koska meillä on nyt 2 nollaa Johannalta. Puhuttelussa kysyin vielä, että saako nostaa riman jos se tippuu, jos lopettaa radan siihen. Mutta eipä tarvinut - meillä ei kolmella radalla tullut yhtään rimaa, kontaktikarkaamista tai keppivirhettä. Jee! Hyppäri olikin tosi hieno muuten, paitsi yhden hypyn ohi kaahattiin vauhdilla. Maaliin mentiin kuitenkin kuin nollan tehneenä, koska muuten oli niin siistiä. Hyvä kisapäivä siis!

Mitäs muuta - ollaan treenattu kahteen kertaan Lotan opeissa - valkkuryhmän ratatreeneissä ja sitten ollaan mukana hyppytekniikkaryhmässä Lotan projektikoirina. Kiva kun päästiin siihen mukaan! Muskakin on päässyt rallattelemaan normaalisti. Aikaa on mennyt muuten tuhottomasti SM-kisa-asioiden parissa. Viimeiset rutistukset on tekeillä, kunnes perjantaina annetaan mennä. Hienoa olla mukana järjestämässä kisoja, vaikka onhan se aikamoinen ponnistus ja tekemistä on todella riittänyt. Toivottavasti se palkitsee, ja saadaan aikaiseksi ikimuistoiset kisat!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti